tiistai 15. joulukuuta 2015

Lohikeitto maittoi jälleen 15.12.2015


Talvi hiipii ja Joulu on kohta käsillä. Vuodenloppumista enteili taas Ukkojen kalakeittohetki tuvalla. Työryhmä Rauno Mäntylä, Ville Kallio, Veikko Maansaari ja Esko Helander olivat kaivaneet keittokirjansa esille ja tuloksena oli se perinteinen lohikeitto.

74 ukkoa oli lusikoimassa keittoa hyvällä ruokahalulla. Lisukkeena leipää ja maitoa.


 Linssi kurkistaa kattilaan, kypsää on ! Ville annostelee kulhoihin. Kyllä tätä riittää.


Jaska ja Pekko - Voimalaitoksen kulinaristit, sulattelevat annostaan.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pikkujoulut Waltikassa 14.11.2015

Hetki aikaa Ukoillakin huoahtaa...

Vaikka maassa ei ole hitustakaan lunta, ei se estä Ukkojen ja Rinsessojen pikkujoulun viettoa. Mukaan oli ilmoittautunut muutama yli sata henkeä ja sen verran väkeä kabinetista löytyikin. Ohjelmaa oli mukana sopivasti ilman turhaa prameilua. Musiikkipainotteinen. Tietenkin tietovisa työkalujen nimistä ja arvontaa.

Tietokisan kysymykset oli laatinut Veikko Järvinen ja oikeasta vastauksesta oli voittona Luontoarpa. Niitä jaettiin yhteensä kymmenen kappaletta.

Arpapalkintoina oli nyt Juhani Peltosen kukkamaalaus ja iso hedelmäkori. Peltosen maalaus odottaa tuvalla noutajaansa visusti lukkojen takana.

 

 Kuva: Tapani Simolin.

Pekka Tynskä voitti Peltosen maalaaman kukkataulun. Tämä kuva on sitten maanantailta jolloin taulu saatiin ulos kaapista.



 Viirejä jaettiin nyt vain neljä. Kaksi heistä oli paikalla. Antti Latvala ja Tapani Simolin. Veikko Sääksberg ja Heikki Mykrä olivat sairaslistalla, eivätkä päässeet paikalle.


 Mikko - pukkikin kierteli karamellejä jakamassa. Samassa korissa oli kuulemma aiemmin ollut suppilovahveroita.

Pukki sai halauksen Monosen Siskolta. Pukki ei meinannut millään laskea halaajaa irti.


Puheenjohtaja Tapani Simolin kiitteli kaudesta talkoomiehiä ja hallitusta. Puhe oli sopivan lyhyt ja ytimekäs.


 Tunnelma alkaa hiljalleen kohota.


Esiintyjen säestäjäryhmä virittelyssä.

Illan juonto oli Duo Raakileiden vastuulla. Ontuen eteenpäin kunhan ensin löytyi oikea ohjelma. Duo Raakileet muodostui Matti Arajärvestä ja Kaarina Valtasesta.

Lisää musiikillista antia antoivat ukkojen kyvyt Eli - Pekkapari. Pekka Pulla ja Pekka Tynskä. Lisäksi laulua esitti duo Terttu Paavolainen ja Helena Toropainen. 

Ruokakin oli maittavaa ja riittävästi - niin eiköhän kaikki ole likipitäen kohdallaan.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Tuvalla Sääksmäentien vaiheista. 23.10.2015

Valkeakoskiseurasta oli tuvalla Heikki Heino kertoilemassa vanhan Sääksmäentien vaiheista ja sen varrella olleista ralennuksista. Tuvalla varsin runsas osallistujamäärä ukkoja.


 Heikki Heino kertoilemassa Sääksmäentien vaiheista.


lauantai 17. lokakuuta 2015

Musiikkikomedia Kalle Aaltonen 17.10.2015

Hämeenlinna 17.10.2015

Teatteria on saatu jälleen nauttia. Nyt oli vuorossa Hämeenlinnan kaupunginteatteri ja siellä esitetty musiikkikomedia Kalle Aaltonen. Urisevien Ukkojen järjestämässä teatterimatkassa oli mukana täysi bussillinen osallistujia. Teatterimatkoista vastaava Rauno Mäntylä oli nytkin onnistunut kappaleen valinnassa hyvin.



Noin kaksi ja puolituntia väliaikoineen kestänyt näytelmä sijoittui pääosin höyrylaiva Wellamon kannelle. Vauhtia ja laulua riitti koko näytelmän ajaksi. Tatu ja Aino Pekkarisen komedia vie katsojat suoraan 50-luvulle.

Kalle Aaltosen roolin hauskuudessaan ohitti Lasse Sandberg rouva Saarnilana. Herkullista seurattavaa. Valkeakoskelainen tehopaukku Mikko Töyssy onnistui hyvin myöskin roolissaan.

Ensimmäisen perämiehen, Kourulan " mulkeroluonne" tuli selkeästi esiin kilvoteltaessa sairastuneen kapteenin virkalakista. Luonne kyllä sitten lopussa suli ja itsetahtoista katumustakin esiintyi. Toivottavaa olisi että nämä Kourulat olisivat vain roolihahmoja. Ikävä kyllä niitä kerrotaan löytyvän ihan oikeassa työelämässäkin. Kourulaa esitti Turkka Mastomäki.

Näytelmän ohjaus Kari Arffman 

 Rooleissa: 

 Aleksi Aromaa,
Lotta Huitti,
Maiju-Riina Huttunen,
Katariina Kuisma-Syrjä,
Turkka Mastomäki,
Saska Pulkkinen,
Birgitta Putkonen,
Johanna Reilin,
Lasse Sandberg,
Mikko Töyssy ja
Markus Virtanen

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Diabetesasiaa Hakapirtillä 14.10.2015

Hakapirtin iltapäivää vietettiin asiapitoisesti. Mukana oli 50 ukkoa ja luennoitsijana toimi Marja Engström. Mukaansa tempaava esitelmä kesti reilun 1 1/2 tuntia. Kysymyksiä heräsi aiheesta ja sen ympäriltä.

Ensimmäisen kerran taisi nyt käydä niin että makkaratkin pihalla saivat liikaa lämpöä kun grillimestarikin seurasi tiiviisti aiheen luennoimista. No, onneksi materiaalia riitti grilliinkin.



 Marja Engström kertoilemassa diabeteksestä.


Ukkoja oli saapunut paikalle 50


Tätä se on.


Näitä makkaroita ei vaivaa diabetes vaan vakavat palovammat.

torstai 1. lokakuuta 2015

Teatteria - Pesulan likat 1-10-2015


Kun taidetta ja kulttuuria on taas tarjolla. Ukot kävivät, kun mahdollisuuden saivat,- katsomassa ns. kenraaliharjoituksena näytelmää Pesulan Likat. Näytelmä oli Valkeakosken kaupunginteatterissa ennakkona 30.9 ja 1.10.2015. Musiikilla höystetty draamakomedia miellytti meidänkin ryhmäämme.

Kun näytelmä pääsi vauhtiin oli se melko mukavaa seurattavaa. Naisenergiaa ryöppyävä huuruinen pesula ja arkinen pesulapäivä. Laulun voimin ja ehkä myös Uudeksivuodeksi varatun Wiskyn voimin naiset jaksoivat temmeltää ja näyttää pesulan " Remontti Reiskalle" eli Juhani Fredriksonille  kaapinpaikan. Tosin hyväntahtoisesti miestä ohjaillen oikeaan suuntaan. Niinhän ne naiset tekevät ihan oikeassakin elämässä.

 Skotlantilainen hittinäytelmä!

Ohjaus: Kaarina Perola

Rooleissa: Marjut Sariola, Pia Vaittinen, Titi Kruus, Henna Valkeamäki ja Juhani Fredrikson

Varsinainen ensi - ilta on 3.10.2015

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syysretki Kumuun ja Tallinna 28. - 30.9.2015

 Tallinnan syksyä seuraamassa.

Syksyinen sää vei Ukot ja rinsessat jälleen Tallinnaan. Majapaikkana oli tuttu Metropol ja keljetusvälineenä Hämeen hyvien matkojen keltainen bussi. Mukana oli 43 henkinen seurue ja bussinkuljettajana J. Turunen.

Tallinna on koluttu sen verran useasti että aina on kehitettävä ohjelmaa hiukan edellisestä poiketen. Nyt vietettiin aikaa taiteen parissa KuMussa eli Kunsti muuseumissa. Suomalaisen Pekka Vapaavuoren suunnittelema rakennus sijaitsee Tallinnan Kadriorgin puistossa.

Taiteesta syntyy mielikuvia ja varsinkin mielipiteitä. Herää ajatuksia ja keskustelua. Mukana museossa oli opas joka johdatti salista saliin selostaen eri tyylisuuntia. Joustavasti siirryttiin kubismista sosialistiseen realismiin. Se ajankohta palautti takaisin neuvostoaikaan.

Vapaata aikaa oli runsaasti ja se käytettiin kukin oman halujensa mukaan. Kävellen kaupungilla ja ostoksia tehden. Seuraavana kohteena oli Ulemisten ostoskeskus jossa vierähti pari tuntia kauppakeskuksen uumenissa. Tavattiin myöskin syntymäpäiväänsä viettävä, nykyisin tamperelainen uriseva jonka kanssa ehdittiin vaihtaa muutama sana.

Kotiin palattiin 30.9. ja keskiyön hetken lähestyessä.



Joukko Ukkojen KuMun vierailijoita. 




Veistos


Opas selostaa taulun sisältoä sosialistisen realismin salissa.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Perinteinen Lapin viikko 2015 ( 5. - 12. 9. 2015 )

Särkijärvi - Muonio

Lappi kutsui jällen. Joukko oli nyt kuitenkin huvennut vain 21 henkiseksi. Lisänä kaksi autonkuljettajaa, joten yhteismäärä oli 23. Esityön Lappiin teki Seppo Heinonen ja vetovastuu oli monivuotisella rutiinilla Veikko Ruohomäellä. Autonkuljettajat olivat nyt uudet, eli Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki. Eskolla mukana myös illanviettoja varten haitari.

Ukko - olumpialaiset voitti Kämppä A 8 ja saivat runsaasti mainetta ja kunniaa. Kisan olivat laatineet Veikko Ruohomäki ja Pekka Nurminen. 

Perinteiseen kotailtaan ei Särkijärvi nyt antanut muikkuja. Ne korvattiin tietenkin lätyillä joiden paistomestarina toimi Asko Mensalo. Hyviä olivat, todettiin taas kerran.

Ruska oli vasta tuloillaan ja muutamana yönä syttyivät myöskin revontulet. Aurinkoisia päiviä oli ainakin neljä peräkkäin ja lämpötila nousi lähelle 20 astetta. Matka sujui kommelluksitta. Auto kesti ja kestivät myöskin miehet. Kotilieden lämpöön palattiin täysilukuisena.

Ukkojen hallitus joutunee miettimään jatkoa tosissaan talven aikana. Matka on pitkä ja joukkue vanhenee. Nyt osallistujamäärä on niillä rajoilla että jatko on mietittävä. Mietittävä myöskin toteutusmuoto. Henki matkalla oli sopuisa ja yhteistyö sujui kiitoksen arvoisesti. Majoitus sujui mallikkaasti ja nyt kaikki mukana olleet löysivät majoitushuoneensa ilman murinoita.


 Pallaksen maisemissa


 Aamun kuntopiiri on napannut Särkijärven emännän kainaloonsa.


 Lapin kastajaiset. Nyt kastettavista oli puolet linja-autonkuljettajia. Ukkojen kasteen saivat nyt: Esko Elijoki, kuljettajat Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki sekä Reijo Pajari.


 Nuotio palaa kodassa.


 Yöllä on käynyt pakkasella. Aamuuimarin jalanjäljet laiturilla


 Aamuista Särkijärveä


Aamuista Särkijärveä.


Yöhallan merkit.


 Timo Tyylittelee.


  Reinokin yrittää tässäkin lajissa.


Kisa menossa.


 Esko aloittaa lauluiltaa.


Olli, Seppo, Antti ja Reino maistelevat lättyjä Särkitunturin kupeessa.


Antti ja Retu reippailevat. Tälläkertaa menossa tietenkin syömään.



Pallaksen maisemaa.


Mukana Lapissa 2015 olivat:

Timo Elijoki, Esko Elijoki, Esa Harsunen, Seppo Heinonen, Juhani Jokinen, Veikko Järvinen, Pekka Lahtinen, Antti Latvala, Erkki Lintunen, Ismo Lötjönen, Asko Mensalo, Esko Mononen, Olavi Mäkinen, Reijo Nikkanen, Pekka Nurminen, Reino Nuutinen, Reijo Pajari,  Esko Rantanen, Veikko Ruohomäki,  Reijo Salonen, Timo Vainio

Kuljettajat: Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki

perjantai 28. elokuuta 2015

Kalakisa Ukot - Horiskot 27.8.2015





HAASTEKISA KALAVEIKKOJEN HORISKOT –
YHTYNEIDEN  URISEVAT UKOT

Mato-onkikilpailu käytiin Lotilanjärvellä 27.8.2015
9 miehisin joukkuein. Ahti ei ollut antelias ja osa jäi kokonaan ilman
saalista. Kisan voittivat Horiskot tuloksella 2,660 kg ja Urisevat
saivat saalista 1,870 kg.

Horiskojen tulokset:
1. J.Railo                           0,680
2. P.Kaskela                     0,460
3. S.Manninen                0,390
4. K.Flinck                        0,280
5. A.Viertola                    0,240
6. Mar Lahtinen             0,190
7. R.Puranen                   0,150
8. P.Vuorinen                 0,140
9. A.Vuorinen                 0,130
Yhteensä                          2,660 kg
----
10. A.Lahtinen                0,100
11. I.Leino                        0,065
12. E.Numminen            0,050

Urisevien tulokset:
1. Mauri Lahtinen          0,530 kg
2. Timo Lehtivuori         0,450
3. Heikki Silvonen          0,350
4. Pekka Lahtinen          0,190
5. Juhani Jokinen           0,170
6. Reino Nuutinen         0,150
7. Matti Virtanen           0,030
8. Kari Heino                   -
9. Rauno Mäntylä           -
Yhteensä                        1,870 kg

lauantai 22. elokuuta 2015

Kalakisa Lapset - Ukot 18.8.2015



Kisan tulokset ovat jyryn tutkinnassa. Selvinnee kyllä jossain vaiheessa. (Huumoria)

perjantai 14. elokuuta 2015

Ukkojen kalakisa 13.8.2015

                                Kuva: Tapani Simolin


Jussi Jokinen makkaratouhuissa kisan lomassa.

YHTYNEIDEN URISEVAT UKOT RY

URISEVIEN MATO-ONKIKISAN TULOKSET

VIIDENNUMEROLLA TO 13.8.2015



  1. KARI HEINO                          1,880 KG

  2. JUHANI JOKINEN                 1,010

  3. PEKKA LAHTINEN                 0,950

  4. REINO NUUTINEN                0,840

  5. RAUNO MÄNTYLÄ               0,680

  6. TOIVO NAUKKARINEN        0,570

  7. TIMO LEHTIVUORI               0,560

  8. VILHO LEHTINEN                  0,440

  9. OLLI MÄKINEN                     0,290

10. JUKKA RAUMAN                  0,220

11. HEIKKI SILVONEN                0,170

12. PENTTI MÄKINEN                0,160

13. REIJO ROSBERG                   0,130

14. VILJO PIETILÄ                       0,100


Pienimmän kalan voitti Viljo Pietilä
kiiskellä joka oli 81 mm pitkä.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pyynikin teatterin avioliittosimulaattori 5.8.2015

Ukot ja rinsessat teatterissa Pyynikillä.



Urisevien Ukkojen syystoiminta alkoi perjantaina 4.8.2015. Heti seuraavana päivänä matkattiin yhdessä rinsessojen kanssa Tampereelle. Pyynikin kesäteatterissa istuskeltiin pyörivässä katsomossa nauttimassa Avioliittosimulaattorin antia. Linja- autollinen ukkoja seuralaisineen vaikutti hyvin tyytyväiseltä näytelmän antiin. Sääkin suosi , tummien pilvien taivaalla liikkumisesta huolimatta.

Paluumatkalla Valkeakoskelle kuultiin että teatterivastaava oli juuri sopinut lokakuulle uuden matkan. Nyt Hämeenlinnaan katsomaan Kalle Aaltonen. Sehän sopii hyvin syysohjelmaan.

Ensi viikolla aloittaa myöskin Ukkojen kuoro ja jumpparyhmä syksyn toimintansa.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Maakuntamatka Tikkakoski - Peurunka - Mänttä 3. - 4.6. 2015

Maakuntamatka 2015 onnellisesti ohitse.


Retkikunta Peurungan edessä valmistautumassa kotimatkaan.

Kesä viheriöi ja Ukot liikkuvat. Maakuntamatka suuntautui nyt Jyväskylän seutuun. Ohjelman oli laatinut Seppo Heinonen ja toimi myöskin ryhmän vetäjänä. Ohjelman laadinta ja aikataulutus meni just eikä melkein. Kiitokset Sepolle ja myöskin autoa kuljettaneelle Esko Lehtoselle. Tästä on mukava suunnistaa kohti kesälaitumia. Huomena vielä tuvan siivous ja ovet kiinni pariksi kuukaudeksi.

Mukana 34 osallistujaa.

Maakuntamatka kohdistui Tikkakosken ilmailumuseoon ja Gösta Serlachiuksen taidemuseoon Mänttään. Ensin seurattiin opastettua matkaa pääkonttorilla yhtymän historiaan ja vaiheisiin 50-luvun hengessä.

Jotkut ukoista saivat jopa kuvaannollisen pestin töihin. Ainakin rasvari ja happomies palkattiin. Korkein saatu virka oli kamreerin virka.


Tekniikka ja lentävät vehkeet ovat lähellä ukkojen sydäntä. Kuvassa on
Blenheim IV BL-200


Eivät ukot kaihda myöskään taidetta ja kulttuuria.


 Ilmavoimien ensimmäinen kone. Tämä on replika sillä alkuperäinen on tuhoutunut.




 Pitäähän sitä koneen vieressä poseerata. Poseeraajan isä oli sotavuodet mekaanikkona HvLL 24 kirjoissa.



 Heittoistuimia esillä.


 Olli ja Reijo ihmettelevät aulan maalauksia.


Tekstiä erään maalauksen viereltä.


Viime sodassa alasammutun Lauri Pekurin Brewster. Koneen löytyminen Karjalan korpilammesta on oman tarinansa varmaankin ansainnut. Kone nostettiin ylös elokuussa 1998.


 Taas onnistuneen matkan jälkeen kotiin menossa.

Ensimmäinen matkaan kuulunut ruokailu oli Peurungassa jossa myöskin yövyttiin ja käytiin uimassa.
Toinen ruokailu oli Serlachiuksen taidemuseon Gösta ravintolassa. Ruoka maittoi ja oli hyvää kummassakin paikassa.



Kallioplaneetariossa kävimme katsomassa esitystä avaruusajan aamunkoitosta.


Yhteinen ruokailu ravintola Göstassa taidemuseolla antoi voimia kotimatkalle.