keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hakapirtillä pohdittiin muistiongelmia.


Hakapirtin iltapäivään riitti ukkoja vielä 66 kappaletta. Sade kiersi paikan ja ulkonakin oli melkoisen mukava sää.

Muistikeskuksesta oli saatu kaksi nätimpää yksilöä selvittelemään muistihäiriöiden oireita ja syitä. Nimetkin tulee esille kunhan muisti palautuu ...

Huuliharpputaiteilija Mauri Lahtinen toivotteli ukot iltapäivän viettoon.

Aulis Suontausta kävi pokkaamassa kalastuksen kiertopalkinnon itselleen tällä kertaa. Juhani Jokinen onnitteli Aulista Ukkojen puolesta.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Ukot Lapissa 10. - 17.9.2011

Joukko Ukkoja Tankavaarassa.

Se on tehty taas !

Lappi kutsui Ukkoja jälleen. Viimevuoden kaltaista ruskaa ei tällä kertaa koettu. Myöskään marjojen keruu ei onnistunut. Puolukat olivat jossain muilla seuduilla. Syytä on vaikea arvuutella, mutta niin se vain joskus käy. Näin kävi nyt.

Kalamiehet saivat kuitenkin sitkeän yrityksen jälkeen hankittua muikkua riittävästi kotailtaan Asko Mensalon paistettavaksi. Pekka Koskelainen ja Jukka Rauman toimivat kalamiehinä tälläkin kertaa.

Matkan autonkuljettajina toimivat Ilpo Nikkanen ja Tauno Leppänen. Matkan vetovastuu oli Veikko Ruohomäellä taas kerran.

Pallaksella on sumua.

Urisevien ukkojen perinteinen retki viikoksi lapin maisemiin toteutui jälleen Liki täydellä bussilastilla. Mukana oli kuljettajien lisäksi 44 ukkoa varusteineen.Mukana oli siis yhteensä 46 ukkoa. Matkalla mennen tullen syötiin keittolounas Pyhäjärvellä hiihtokeskuksessa.

Joutsenten muutto on alkanut.

Ukkojen saapuessa Särkijärvelle aloittivat joutsenet valmistautumisen muuttoon kohden eteläisempiä seutuja. Joutsenia oli paluumatkan aikana havaittavissa suurempina parvina tienvarsien pelloilla lepäilemässä.

Vuoden 2011 lapinkasteen saaneet seremoniamestarien Lipon ja Veikon huomassa.

Lippo Koppana taituroi jälleen metsän antimista uusille lapin tulokkaille seppeleen päähän. Tuikean tulomoukun kokoonpano on salaisuus. Sen rakenteli Armas Virtanen.

Puheenjohtaja Veikko Järvinen kehoitti tulokkaita vaalimaan yhteishenkeä. Henkinen nokittelukin on syytä käydä huumorimielellä ja pilke silmäkulmassa.


Antti Seppälä jutustelee porolle.

Pihamaalla Särkijärven majoilla tallusteli hyvin kesyn oloinen poro. Poro seuraili jopa Särkitunturille matkaavien ukkojen vanavedessä tunturin laelle.

Ukot kuuntelevat Veli Koljosen kanteleensoittoa ateljeessa.

Kuvataiteilija Veli Koljosen ateljeerakennus on ukkojen majapaikan vastapäisellä rannalla. Sieltä Koljosen kukko kiekaisi usein aamun avaukseksi. Koljosen ateljeeseen ukot kävivät tutustumassa ja saivat kuunnella myös taiteilijan laulua ja kanteleensoittoa.

Yhteislaulutilaisuus Särkijärven vanhalla koululla.

Marjastaminen meni hiukan poskelleen ja siksi painottui kulttuuripuoli. Ukot osallistuivat viereisellä entisellä koululla pidettyyn yhteislaulutilaisuuteen.Laulattajana toimi paikallinen muusikko Eveliina Pääkkölä.

Muistopatsas saksalaisille kaatuneille.

Kotimatkalle suunnattiin Rovaniemen kautta. Reitti kulki Norvajärven ohitse ja siellä olevan saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkin luokse ,- noin 1/2 kilometriä oli kävelymatkaa. Muistohuone on varsin massiivinen ja sisällä sen useat laatat kertovat lapissa kaatuneiden saksalaisten sotilaiden kohtalosta.

Massiivinen kivinen muistohuone Norvajärven rannalla.

Antti ja Kalle tankkaavat.

Ei antanut metsä puolukoita Antille ja Kallelle.( ei monelle muullekaan) Siksipä oli parempi istua tienvarteen odottamaan kuljetusta takaisin Särkijärvelle.

Ei ollut ruska parhaimmillaan tällä kerralla. Maisemaa se ei silti miksikään huononna.

Viikon aikana tehtiin myös päivämatka Inariin ja Tankavaaran kultalaan. Tutustumismatka tehtiin myös Hannukaisen avolouhokseen jossa kuultiin selostus kaivoksen tulevaisuudenkuvista. Pajalan kaivos jäi nyt väliin mutta se on esillä mahdollisesti vuonna 2012

Osallistujalista: 46 ukkoa.

Jouko Aalto, Martti Anolin, Timo Elijoki, Esa Harsunen, Seppo Heinonen, Arto Henttonen, Ari Heritty, Veikko Järvinen, Viljo Kallio, Pertti Keskiö, Matti Klemola, Lippo Koppana, Pekka Koskelainen, Pekka Lahtinen, Antti Latvala, Tauno Leppänen, Erkki Lintunen, Ismo Lötjönen, Veikko Maansaari,Asko Mensalo,Esko Mononen, Heikki Mykrä, Erkki Mäkinen, Olavi Mäkinen, Seppo Mäkinen, Risto Mäntylä, Pentti Nieminen, Ilpo Nikkanen, Reijo Nikkanen, Reino Nuutinen, Markku Olander, Viljo Pietilä, Kalle Rantaniemi, Jukka Rauman, Eino Reittu, Veikko Ruohomäki, Reijo Salonen, Antti Seppälä,Harri Seppänen, Tero Seppänen, Tapani Simolin, Aulis Suontausta, Rauno Tallinen, Aimo Torvinen, Pertti Uusitalo, Armas Virtanen