torstai 26. marraskuuta 2009

Pikkujoulu Waltikassa 26.11.2009

Jukka nostaa maljan ja Eero valmistautuu juontamaan.

Koskenpoikien tytöt tarjosivat silmäniloa.

Voi kauheeta, onneksi on vain roolihahmo.- Esteri

Pekka laulaa sydämen kyllyydestä.

Tämänkertaiset plakaatilla ja viireillä palkitut ukot.

Pikkujoulu Waltikassa keräsi jälleen salin täyteen Ukkoja rinsessoineen. Ohjelmaa oli riittävästi ja pikkuhiljaa se väkikin lämpesi. Urisorkka ja Uriskuoro ohjelmaa luomassa tietenkin. Arpajaiset, ja pientä kilpailua naispuolisen "hirviön" johtamana.

Äänentoistolaitteissa olisi ollut hiukan säädettävää, no - aina sitä jotakin pientä. Ruokailu sujui varsin joustavasti ja ilta päättyi tanssahteluun parketilla.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Vanhojen muistelua 10.11.2009

Jukka Rauman ja Topi Vainio valmistelevat.

Kartat valmiina Uristuvan pöydällä.

Ukkojen vanhojen asioitten muistelutilaisuus pidettiin Uristuvalla. Asioista oli kokoontunut keskustelemaan ja muistelemaan reilu parikymmentä jäsentä.