tiistai 6. toukokuuta 2014

Tallinnan seutu ja lankatehdas 5.-6.5.2014

 Kevätreissussa !

Taas mentiin. Kohteena kevätvakio Tallinna. Mukana 50 henkeä ja nyt kulkuvälineenä oli Juha Turusen ohjastama bussi. Matka sujui ilman kommelluksia - mutta sadatellen uusia Tullin ohjeita, jotka pistivät vanhat ihmiset koluamaan kassien kanssa pitkin portaikkoja. Ei kai tämä ole EU:n tarkoitus ?

Menopäivän yönä oli satanut maan valkoiseksi ja kun palattiin se oli jo onneksi päivän aikana sulanut. Tallinnan lähellä noin 25 kilometrin päässä käytiin tutustumassa vanhaan lankatehtaaseen. Tehdas sijaitsi Raasikussa ja koneet olivat melko antiikkista kalustoa. Tuotanto kuitenkin toimi edelleen.

Seuraavana päivänä oli ostosmatka Rocca-al Mareen.

Majoittuminen oli nyt hotelli Metropolissa lähellä Rootermanni - keskusta. Paluu Valkeakoskelle tapahtui noin puolen yön aikaan.


 Vanhalla lankatehtaalla oli kyltti joka ei ollut kovinkaan lupaava.

 Ilma oli viileä.


 Lähtöpäivänä Hotelli Metropolin edessä jo aurinko paistoi.


Lankatehtaalta.

Lankatehtaan puolauskoneita.


Koleahkossa säässä jotkut pääsivät poseeraamaan Estonia teatterin edessä.