perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluglögi ja tauolle 19.12.2014



Syyskausi on liki finaalissa. Aamulla tuvalla glögiä joko terästettynä tai ilman. Joulutauolle on hyvä lähteä glögin maku suussa .


Glögin ohessa katseltiin jälleen Ukkojen vuoden 2014 kuvakisan satoa.


Kerhomestarit Viljo Kallio ja Altti Lanz myhäilevät tyytyväisenä. On syytäkin.

Nautiskelijat jäivät kirjaamatta mutta arviolta yli viisikymmentä tuvalla kävi.

Tulokset vuoden 2014 kuvakisasta ovat seuraavat.

Luontosarja:

1. Jukka Helenius



2. Veikko Järvinen



3. Seppo Heinonen




Ukkotoimintasarja:

1. Heikki Kosonen



2. Heikki Kosonen





3. Tapani Simolin





Ja sitten porukka lähtee joulunviettoon.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Lohikeittopäivä 16.12.2014



Lohikeittoa tuvalla tänään.


Tiistaipäivä tuvalla oli perinteisen lohikeiton päivä. Rane oli työryhmineen saanut jälleen aikaiseksi varsin maistuvan keiton. Torireissullaan kävi maistelijoita hiukan ylitse seitsemänkymmentä. Kiitos.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Pikkujoulu Valtikassa 5.12.2014


Pikkujoulut ja niiden vietto on ajankohtaista jälleen. Ukot prinsessoineen olivat  yhdessä viettämässä iltaa pikkujoulun merkeissä. Paikalla oli 107 henkilöä jotka nauttivat yhteisen Joulupöydän antimista ja katsoivat ukkojen työryhmän suunnittelemaa ohjelmaa.

Ilta alkoi Pekka Pullan haitarimusiikin tahdissa ja Mikko-pukin suorittamalla karamellin jaolla  naisväelle. Ukot jäivät ilman.


Ukkojen viirillä palkittiin tällä kertaa Pekka Lahtinen ja Viljo Kallio. Viirit jakoivat työryhmä Esko Helander ja Rauno Mäntylä. Viirin saivat myös Vilho Lehtinen ja Juhani Heinonen, eivät olleet päässeet nyt paikalle.


Tapani Simolin kiitti hallitusta ja talkoomiehiä vuoden aherruksesta.


Marko Itkosen esitys Tupperwaara kauppiaasta sai hitaat hämäläisetkin hiljalleen hereille.

Loppuilta sujui orkesterin tahdittamana. Sitä ennen oli kuitenkin arpajaisten palkintojen jako. Illan juonnon ja aikataulutuksen suoritti Veikko Järvinen. Juhlan työryhmään kuuluivat hänen lisäkseen Altti Lantz ja Seppo Heinonen.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusien jäsenien löylytys 19.11.2014

Aina muutaman vuoden välein on ukoissa tapana löylyttää uudet jäsenet. Nyt oli jälleen se aika. Hakapirtille kokoontui Ukkojen hallitus ja uudet jäsenet. Ruokana taisi olla Janssonin kiusaus, salatti ja patonki. Hyvin riitti. Palanpaineeksi oli järjestynyt virvokkeita ja "Linssin" valmistama booli. Myöskin leikkimielinen tietovisa oli "Linssin" käsialaa. Aiheeseen liittyvän lasiesineen voitti Pekka Lahtinen.

Uudet jäsenet asettautuneena ryhmäkuvaan. 

Puheenjohtaja Tapani Simolin suoritti uusille jäsenille Ukkojen hallituksen ja talkoovetäjien esittelyn. Mukaan kuvaan saatiin 24 uutta jäsentä jotka ovat liittyneet viimeisen kuudenvuoden aikana.

Kaikkiaan mukana oli yli viisikymmentä henkeä viettämässä yhteistä iltaa ja muistelemassa vanhoja aikoja työelämässä. Silvosen Heikki korosti talkootyön merkitystä ja sen mahdollistamia yhteistyökuvioita. Ukkojen talous kun on vahvasti talkootoiminnan varassa nyt ja eteenkinpäin. Tilaisuuteen oli myöskin järjestetty yhteiskuljetus ja mahdollisuus saunomiseen rantasaunassa.


torstai 6. marraskuuta 2014

Teatteritunnelmia 6.11.2014


  


Ukkojen teatterivisiitit alkoivat paikallisella teatterilla noin viikko sitten esityksellä Tähti ja sen sisko. Lippuja kävi ystävyysmerkeissä tarjoamassa paikallisen teatterin johtaja. Se oli oiva lämmittelytilaisuus Tampereen TTT:n katsastusta varten. Valkeakosken teatterissa oli ukkoja ja seuralaisia ylitse kolmekymmentä.


Tampereen TTT:n esitystä Vielä ehtii, katsomassa oli viitisenkymmentä ukkoa kumppaneineen. Linja- autossa matka joutui alkavassa lumisateessa ja palatessa Tampereelta oli maa valkoinen ja lunta jo noin viisi senttiä. Itse näytelmä sai varsin hyvät arvostelut autossa suoritetussa pikaisessa kyselyssä. Taattua vankkumatonta laatua tarjosi ikinuori Eila Roine jonka pääosa lämmitti ikääntyneitä ukkoja.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tallinna ja Saku pub 6.- 8.10.2014


Urisevien syysreissu kohdistui Tallinnaan jälleen. Juha Turusen ohjastamalla keltaisella bussilla selvittiin reissusta ongelmitta lävitse. Seppo Heinosen osin organisoimalla matkalla oli mukana 43 henkeä.

Majoitus Hotelli Metropolissa. Ohjelma koostui käynnistä Saku-panimon Pubissa Harjumaalla.





  Panimo sijaitsee 1900-luvun alussa Väänä joen rannalle rakennetussa historiallisessa panimorakennuksessa, jossa valmistettiin olutta vuosina 1909 - 1992. Panimon kolmekerroksisissa tiloissa on nykyisin Saku panimon pubi-museo ja seminaaritilat.

Paluussa Panimopubilta osa porukkaa jäi Rocca al Maren ostoskeskukseen ja loput jatkoivat Tallinnan keskustorille. 


 Pub- Scotland Yardin akvaario.

Omatoiminen ilta kului kaupungilla tai katsellen Pub- Scotland Yardin upeata akvaariota ja erikoista sisustusta.

Paluu tapahtui Eckerö-linen Finlandia aluksella päivävuorolla ja kotona oltiin noin klo 17.00


 Vanhakaupunki hiljenee.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Hakapirtin iltapäivä 24.9.2014


Taas yhdessä Hakapirtillä...

Tyrynlahdelta puhalsi hienoinen viima, aurinko kyllä kurkisteli mutta kohti talvea mennään. Ukkojen iltapäivään oli saapunut 43 ukkoa yhteensä 37:llä henkilöautolla. Sen verran niitä laskettiin olevan pihamaalla ja parkkipaikalla.

Tarjolla oli Kallion Villen kuumentamaa makkaraa ja myöskin sauna oli sopivasti lämmennyt. Kävijämäärä ei liene ollut kovin runsas.

Tapahtuman kuvat: Heikki Kosonen


Markku Valkamo - Valkeakoski-opistolta.

 Iltapäivävieraaksi oli pyydetty Markku Valkamo joka on nykyisin Valkeakoski-opiston rehtori ja siinä ohessa sivistystoimenjohtaja.

 Pirkkalasta tullut mies kertoili näkemyksiään Valkeakoskesta paikkakuntana ja samalla Valkeakoski-opiston tulevaisuuden näkymistä. "Reviirihän" hiljalleen laajenee Akaaseen ja Pälkäneellekin päin. Työkenttä on siis laajentunut.


 Palkintojen jako kalakisoista menossa. Kari Heino saa pyttynsä.


 Pihamaalla Heikki Silvonen kenttäpelin suorituspaikalla,- ketjunheitto.
Suoritustarkkailijana Markku Olander ja kirjuri Juhani Jokinen







perjantai 19. syyskuuta 2014

Luento Valtakadulta Kulmurille. 19.9.2014

Ukkojen syysluentona oli kaikkia kiinnostava aihe. Mitenkä Valtakadun seutu on vuosien saatossa muuttunut. Aiheesta kertoili Valkeakoski - seurasta Heikki Heino, elävöittäen tarinan kulkua monin valokuvin.

Paikalla oli nyt 57 ukkoa.


Valokuvia Valtakadun varrelta.


Heikki Heino asian ytimessä.


Ukkoja oli paikalla 57

lauantai 13. syyskuuta 2014

Lappimatka 6. - 13. 9. 2014

Siellä lompolot kirkkaina siintää...

Matka Särkijärvelle Lappiin on autossa istumista pikku taukoja lukuunottamatta. Jaloittelua ja kahvitaukoja silloin tällöin. Puuduttavaa penkissä istumista. Perillä tilanne helpottaa. Saunomista, marjastusta ja samoilua luonnossa. Matka on siis kannattanut. Mukana oli nyt 22 ukkoa ja kuljettaja Veikko Jokio. Matkan vetovastuu oli Veikko Ruohomäellä ja Seppo Heinonen oli järjestelyjen vastaava. Majoitus ei aina suju kuin Strömsöössä. Joskus esiintyy turhaa kiukuttelua ja se kohdistuu myöskin väärään kohteeseen. No, väsymys iskee ja matka on pitkä. Seuraavat päivät pyyhkivät useimmin vastoinkäymiset kuin tunturin raikas tuuli.

Paluumatka kotiin sujui varsin mukavasti. Aina kuitenkin sattuu jotain odottamatonta. Linja-autosta mossahti toinen takarenkaista. (Paripyöristä) - Sekin onneksi vasta Tampereen jälkeen. Uristuvalle päästiin noin puolituntia aikataulusta jäljessä. Vauhti turvallinen 40 km tunnissa. Sellaista Lapinlumoa tällä kertaa.

Muuta ohjelmaa olivat Monosen Eskon synttärikahvit ja tietenkin Arvo Myllymäen (Emeritus professori ja venäläisen sotavangin poika) - kertomus uuden kirjansa syntyvaiheista. Mielenkiintoista on ollut myöskin miehen lapsuus.


                                                     Veneitä Särkilompolossa


                                               Ilta on tullut Särkijärven tuville.

                             
                                           Hiukan oli jo värikkyyttä, kunnon ruska puuttui.

                       
                        Pojilla pitkä putki alla, matkalla Tunturijärvelle. Edestakaisin 12 km )

                               
                                       Veikko Ruohomäki kyselee siianpyynnin onnistumisesta.


 Emeritus professori Arvo Myllymäki tuli ukoille kertomaan elämästään venäläisen sotavangin poikana, sekä kirjastaan Kurileiri.


                                             Jussi ja Asko valmistelevat muikunpaistoa.


                                              Tauko matkalla Särkitunturiin.


                                                     Keskipäivän kuu Särkijärvellä.



Ukkojen yöunia vartioiva jänis pihamaalla.



Veikon järjestämät leirikisat täydessä vauhdissa.

Mukana matkassa: Elijoki Timo, Harsunen Esa, Heinonen Seppo, Jokinen Juhani, Järvinen Veikko, Lahtinen Pekka, Latvala Antti,Leppänen Tauno, Lintunen Erkki, Lötjönen Ismo, Mensalo Asko, Mononen Esko, Mäkinen Erkki, Mäkinen Olavi, Nieminen Pentti, Nikkanen Reijo, Nuutinen Reino, Rantanen Esko, Ruohomäki Veikko, Tallinen Rauno, Vainio Timo, Virtanen Armas  (22)

Autonkuljettaja: Jokio Veikko.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kalakisa Ukot vs. Horiskot 28.8.2014

Viidennumerolla jälleen kerran kisa.



Virallisia tuloksia odotellaan ... 

Ukkojen kalakisan tulokset 21.8.2014

Kalakisakausi menossa Ukoilla.






Mato-onkikisat 21.8.2014  Viidennumerolla
1.            AimoTorvinen                      3750gr
2.            Pekka Lahtinen                    3050
3.            Seppo Heinonen                  2860
4.            Juhani Jokinen                     2640
5.            Toivo Naukkarinen              2240
6.            Timo Lehtivuori                   2170
7.            Vilho Lehtinen                     1990
8.            Reijo Salonen                       1970
9.            Pentti Mäkinen                    1850
10.          Kari Heino                             1800
11.          Rauno Mäntylä                    1710
12.          Mauri Lahtinen                    1610
                Jukka Rauman                      1610
14.          Pekka Laakso                       1600
15.          Reino Nuutinen                   1410
16.          Heikki Silvonen                    1280
17.          Pekka Koskelainen              1090
18.          Viljo Pietilä                             970
19.          Aimo Ilovuori                         760
20.          Matti Virtanen                       610
21.          Reijo Rosberg                         260
22.          Olli Mäkinen                          220
23.          Tapani Simolin                         -

Pienimmän kalan sai Rauno Mäntylä.

Kalakilpailujen yhteenvetolista julkaistaan myöh.

perjantai 15. elokuuta 2014

1.8.2014 Hamina Tattoo

Torvisoittoa ja rummunpauketta.

Ukot olivat yhteiskuljetuksessa mukana  Hamina Tattoossa. Sotilasmusiikin katsaus olikiintoisa tapahtuma. Musiikki oli komeaa ja rivit suoria.

Matkalla oli ruokailu Lahden upseerikerholla. Kuljetukset hoiti Lauhamo ja muut järjestelyt "Linssi"
Mukana oli 30 urisevien osallistujaa.
Kuvat: T. Simolin

 Ruokailupaikka matkalla


Yleisöä nauttimassa musiikista.


Komeata ja ryhdikästä.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ukkojen Wiipurin haltuunotto 2.- 4.6.2014



Ukkojen Wiipurin turneelle lähti mukaan ns. maakuntamatkalle 18 ukkoa ja kuljettaja. Wiipurin haltuunotto tapahtui hallitusti ja sopuisasti. Kaupankäyntikin on hiukan hiipunut takavuosista. Matka onnistui erinomaisesti. Menomatkalla yövyttiin Lappeenrannassa hotelli Patriassa. Wiipurin majapaikkana oli melko uusi hotelli Viktoria kauppatorin reunalla, hyvien yhteyksien päässä. 



Siellä se Wiipurin linna on. Komeasti Suomenlipun takana.  



Matka voi alkaa, Saimaan kanava lähestyy.


 Kauppahallin takana oli taivas hetken synkkien pilvien tummentama.


Pyöreässä tornissa oli ruokailu ja maistuihan se.



 Remontoitua Wiipurin kirjastoa käytiin myös pienemmällä ryhmällä katsastamassa.


 Rautatieasemakin oli kohentanut olemustaan. Sisään oli kulku metallinpaljastimien kautta.


Kanavalla Ukkojen musiikkimiehet osallistuivat yhteislauluun. Yhtenä kappaleena tietysti sellainen ol Wiipuri, karjalaisten kaupunki.


Pyöreä torni. Ville poseeraa kuvausta varten.



Näkymä hotelli Viktorian kattoterasilta.


Sinne jää Wiipuri ja sen historiallinen linna. Häivähdys Suomen lippua mahtuu kuitenkin vielä samaan kuvaan.

Matkaan sisältyi myöskin kiertoajelut Lappeenrannassa ja myöskin Wiipurissa.

Kotiin Valkeakoskelle saavuttiin noin klo 01.00. Kaikki Ukot mukana ja lompakot tallella.

Tästä on hyvä aloittaa Ukkojen kesätauko.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Tallinnan seutu ja lankatehdas 5.-6.5.2014

 Kevätreissussa !

Taas mentiin. Kohteena kevätvakio Tallinna. Mukana 50 henkeä ja nyt kulkuvälineenä oli Juha Turusen ohjastama bussi. Matka sujui ilman kommelluksia - mutta sadatellen uusia Tullin ohjeita, jotka pistivät vanhat ihmiset koluamaan kassien kanssa pitkin portaikkoja. Ei kai tämä ole EU:n tarkoitus ?

Menopäivän yönä oli satanut maan valkoiseksi ja kun palattiin se oli jo onneksi päivän aikana sulanut. Tallinnan lähellä noin 25 kilometrin päässä käytiin tutustumassa vanhaan lankatehtaaseen. Tehdas sijaitsi Raasikussa ja koneet olivat melko antiikkista kalustoa. Tuotanto kuitenkin toimi edelleen.

Seuraavana päivänä oli ostosmatka Rocca-al Mareen.

Majoittuminen oli nyt hotelli Metropolissa lähellä Rootermanni - keskusta. Paluu Valkeakoskelle tapahtui noin puolen yön aikaan.


 Vanhalla lankatehtaalla oli kyltti joka ei ollut kovinkaan lupaava.

 Ilma oli viileä.


 Lähtöpäivänä Hotelli Metropolin edessä jo aurinko paistoi.


Lankatehtaalta.

Lankatehtaan puolauskoneita.


Koleahkossa säässä jotkut pääsivät poseeraamaan Estonia teatterin edessä.