maanantai 28. marraskuuta 2011

Tallinnan Joulutori 27. - 28.11.2011

Hiljainen ja siisti tori löytyi maanantaina Nõmmen kaupunginosasta.

Lintuparvi oli ihmeissään kun tuttu kuusi oli kumossa.
Kuva Tallinnan Raatihuoneentorilta maanantaina 28.11.2011

Valkeakoskelaisia maanantaiaamuna heti aamusta torilla.

Kuusen veistetty tyvi on katkennut.


Tallinnan Joutorille Ukot matkasivat 53:n hengen voimin. Meri ei näyttänyt kaikkein pahintaan, sillä niin meno kuin paluukin sujuivat M/S Nordlandialla, juuri niin että pahimmat puhurit olivat ohitse.

Majoitus oli hotelli Virussa ja sää oli koko ajan varsin tuulinen. Joulukuusi oli juuri saatu edellisen kaatumisen jälkeen torilla pystyyn kun puhurit sen uudelleen kaatoivat.

Onni oli tietenkin ettei kukaan kuusen alle jäänyt. Vaurioita ei tiettävästi tullut myyntikojuillekaan.

Matkanjohtajana nytkin toimi R. Mäntylä ja ripeänä bussikuljettajana V. Jokio Helmikkalan liikenteestä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Pikkujoulu Waltikassa 16.11.2011

Urisevien plakaatti Lippo Koppanalle ja viirit saivat: Asko Mensalo,Altti Lanz, Pekka Nurminen ja Eero Mäkinen. Eero puuttuu kuvasta.


Aleksis Kiven:Seitsemää Veljestä, tulkitsi erinomaisesti Jukolan Juhani - eli Eero Tamminen. Yleisö palkitsi esityksen illan parhailla ablodeilla.

Koskenpoikien tytöt. He pääsivät liikkeelle pienen alkuvaikeuden jälkeen. Pikkujouluissa voi sattua kaikenlaista.

Yleisöä salista.

Tuomo ja Hannele palkinnonvalinnassa. Puheenjohtaja yrittää opastaa.

Yleisöä salista. Etualalla illan juontaja "Pötkö" eli Eino Pohjolainen - vierellään veteraanipuheenjohtaja Jukka Rauman.

Illan kaikki kuvat on ottanut Heikki Kosonen.

Pikkujoulu on hyvä tapa valmistautua oikeaan jouluun. Urisevien iltaan oli saapunut 91 osallistujaa. Ohjelmatarjontaa oli ja ruokapöytä hyväksi havaittiin. Illan musiikista vastasivat Esa Hakala & Hannu Haavisto.

Puheenjohtaja Veikko Järvinen kiitti tervetulopuheessaan erityisesti talkoovetäjiä ja talkoomiehiä. Heidän panoksensa on ollut merkittävä ja käytännössa yhdistyksen tärkein tukijalka.

Illan sketsivieraana oli Standup koomikko Marko Itkonen. Yhteiset joululaulutkin tietysti väki hartaasti esitti.

Jokatapauksessa tuleva ukkojen hallitus joutuu miettimään jotain vaihtoehtoista tapaa viettää pikkujoulua. Se on siis tulevaisuuden yksi haaste.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Linnunpönttöjä ja risusavottaa 14.11.2011

Mäntylän Risto asettelee pönttöjä puihin Antinkärjessä.

Ryteikön raivaajat asialla.

Martti , Viljo ja pöllit.

Aamukosteaan Antinkärkeen tuli klo 8.00 ukkoja tasaisena virtana. Lukumäärä oli kaikkiaan 31 luvunlaskun mukaan. Hyvin oli kutsu kuulunut.

Risukoiden raivauksen ohella kaksi tikapuupartiota asenteli alueelle linnunpönttöjä. Niitä tuli puihin kaikkiaan 15 kappaletta.

Moottori- ja raivaussahojen jälkeen alueella vallitsi hiljaisuus. Pari konttilavaa oli täynnä tiiviisti tallottua risukkoa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Teatterissa, näytelmä - Kiviä Taskussa 3.11.2011


Kahdella bussilla matkattiin Tampereelle. Esitys oli Komediateatterin kahden miehen urakka - Kiviä Taskussa.

Irlantilaiskomedia jossa ei kirosanoja säästelty. Esityksen sivuilla sanottiinkin, että näytelmässä käytetään karskia kieltä. Niinhän se olikin.

Charlie (Jukka Leisti) ja Jake (Heikki Railevirta) saivatkin vierailla tiheään tahtiin vaatenaulakolla. Kahden miehen esitys sisälsi kaikkiaan 15 eri roolia.

Vaikuttava kohtaus oli ainakin kaksikon esittämä Riverdance pätkä. Eri roolihahmojen erottelu vaati kyllä yleisöltäkin aika paljon keskittymistä.