keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hakapirtin iltapäivä 20.9.2017

 Syksyinen kaava oli tällä kertaa seuraava.

Aluksi suoritettiin kalakisan palkintojen jako. Voitto tuli myöskin Ukoille Horiskoja vastaan ja kiertopalkinnon vuodeksi otti haltuunsa Pekka Kiviharju.

Veikko Järvinen piti kymmenen kysymyksen tietokilpailun. Kisan voittajaksi selvisi Pertti Keskiö ja palkittiin 0.5 litran tehoannoksella.

Hakapirtille syyskuiseen iltapäivään oli saapunut 50 ukkoa ja kaksi naisihmistä.Tarja Laine ja Jenni Lundan kertoivat vanhus ja kotihoitopalvelujen tilanteesta Valkeakoskella ja vastailivat Ukkojen esittämiin kysymyksiin. Pulmallisiksi koettiin jossain määrin se että hoitajat saattoivat vaihtua lomien tai sairastumisien vuoksi. Aina asioissa on kehittämisen varaa ja koetuista epäkohdista kannattaa ottaa yhteyttä vastuuhenkilöihin ja päätöksentekijöihin.



 Tarja Laine ja Jenni Lundan saivat saivat Puheenjohtaja Lehtiseltä kukkavihkot.

  Kevyttä jutustelua ennen luentoa

 Pekka Pulla soitteli tervetulomusiikkia.


Pekka Kiviharju kuittasi itselleen kiertopalkinnon ja voiton myös Lotilanjärven kalakisasta.

Ukkoja oli paikalla kirjan mukaan 50

tiistai 19. syyskuuta 2017

Lapin viikko 37


Lapin viikko Särkijärvellä eteni jälleen tutun kaavan mukaan. Sää oli se hiukan ongelmallinen asia. Pientä vesisadetta oli melkein joka päivä tarjolla.

Omatoimisen vaeltelun lisäksi oli käynti Levillä ja Pallaksella. Kulttuuria oli toki mukana. Kalervo Palsan taidetta ja asuinpaikkaa käytiin myöskin katsomassa.

" Kittilän keskustassa sijaitseva taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotitalo ja Getsemane-ateljee, eli Palsa-museo avattiin yleisölle 6.6.2013. Kalervo Palsan kotitalo on ollut asumattomana taiteilijan kuolemasta saakka ja se oli ehtinyt mennä huonoon kuntoon. Kauko Sorjosen säätiö hankki Palsan tilan omistukseensa vuonna 2011 ja viime vuonna rakennukset restauroitiin, sekä ateljeen seinillä olevat maalaukset konservoitiin."

 Lähde: Kittilän kunnan sivut.

Tapana oli myöskin antaa Lapin kaste ja seppelöinti uusille kävijöille joita oli nyt vain kaksi. Urheasti he maljansa nielivät.

Särkijärven Olympialaisten lajit olivat. Sulkapallo, Frispi kiekko, Tölkin heitto, Golf pallo. Hernearvonta. 

Tulokset:
1. Raimo Mäkinen
2. Esko Elijoki
3. Esko Lehtonen
4. Reijo Pajari
5. Esko Rantanen

Tupakohtaisen kisan voitti tupa 1
Timo. Asko, Eero, Raimo ja Seppo.


Kuvat: Raimo Aronen ja Reijo Pajari

 Auto on lastattu.


 Lapin kisan osanottajat yhteiskuvassa.


Särkijärvellä tuulee.

 Illanviettoa kodan lämmössä.

 Ylhäältä tunturista.

 Korppi rantamökin katolla.

 Raimo ja Kari saivat seppeleet.


 Yhdet oluet Pallaksella. No, Erkki ei ottanut.

 Kyllä se ämpäriin osuu, tai ainakin lähelle.

Askolla on rutiinia muikun paistoon.


Matkalla tunturiin oli taukopaikka.

  Mukana 2017: 

Eero Aronen, Raimo Aronen, Esko Elijoki, Timo Elijoki, Esa Harsunen, Seppo Heinonen, Markku Jokela, Erkki Jokio, Pekka Lahtinen, Antti Latvala , Ismo Lötjönen, Asko Mensalo,Esko Mononen, Erkki Mäkinen, Raimo Mäkinen, Seppo Mäkinen, Risto Mäntylä, Reijo Nikkanen, Reino Nuutinen, Reijo Pajari, Esko Rantanen, Kari Siltanen, Pekka Tynskä, Timo Vainio

Kuljettajat: Kari Lehtimäki ja Esko Lehtonen

tiistai 5. syyskuuta 2017

Olumpiatunnelmaa Wäinämöisessä 5.9.2017

Leikkimielinen kisa virkistää.

Iltapäivä suosi sään suhteen, kun  jo ikääntyneempien ihmisten urheilullista kisaa toteutettiin Wäinämöisen pihamaalla. Avustajaryhmä oli myöskin Urisevista Ukoista auttamassa urheilu ja liikuntatapahtuman onnistumista.

Ukkoja oli avustamassa paikalla 10 henkilöä.


Sää suosi kisatapahtumaa.

Kuvat: Juhani Jokinen (Urisevat Ukot)