tiistai 28. toukokuuta 2019

Kuva Visavuoren kevättalkoista 29.4.2019


Talkoissa oli mukana hyvä osanotto ja tulosta tuli.



Kuva: Rauno Mäntylä

perjantai 24. toukokuuta 2019

Koivu kaatuu 24.5.2019

Kaatopuuhia.

Ukkojen toimintaan on osaltaan kuulunut aikojen saatossa myöskin monenlainen puiden ja pensaiden kaato. Olkoon esimerkkinä Sointulassa suoritettu koivunkaato. Tilanteen hoitivat asiantuntemuksella Pekka lahtinen ja Toivo Naukkarinen. 



 Työpari vauhdissa.


Sitten vain pätkiksi ja oksien karsinta.

perjantai 17. toukokuuta 2019

Uriskuoron saunailta Paperi 70: tiloissa 16.5.2019


Kohta laulu raikaa....



Uriskuoro vietti saunailtaa pitkästä aikaa. Iltaan kuului pientä iltapalaa kohtuullisella juomamäärällä ja laulua tietenkin. Sen lisäksi haitari soi ....

Ukkojen piolesta illan isäntinä Vilho Lehtinen ja Jussi Jokinen.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Uusien jäsenten saunotus 24.4. 2019

Pitkästä aikaa oli tilaisuus taas saunottaa ja löylyttää uusia jäseniä. Paikalla olivat isäntinä Jussi Jokinen , Vilho Lehtinen ja Veikko Ruohomäki ukkojen puolesta.

Tilaisuuden kuvat: Jussi Jokinen



                          löylytettävät samassa kuvassa. Paikka Paperi 70:n toimitila.

Nimilista osallisista.