perjantai 26. tammikuuta 2018

Silja Europa risteily 25. - 26.1.2018

Kaksi bussillista Urisevien Ukkojen ryhmää siirtyi ripeästi Länsisatamaan ja kiipesi Silja Euroopan uumeniin. Matkalaisia oli kaikkiaan.92 henkilöä. Meno laivalla yli Suomenlahden oli hiukan kuoppaista kovan tuulen vuoksi. Paluumatkalla oli jo selvästi vaimeampi tuuli.

Maissakäynti oli mahdollista muutaman tunnin ajaksi ja noin puolet sitä käyttivätkin hyväkseen.


Ruokailun alkamisen odottelua laivalla.

Tammikuun risteily oli ns. Pikkujouluristeily. Joka jouduttiin tekemään nyt. Edellisvuonna ollut Ukkojen 50 - Juhlavuosi tapahtumineen oli syy että pikkujoulua vietettiin tammikuussa.

Seuraavan pikkujoulun tyyppi ja toivomukset paikasta selvitetään " Ukkotuvalla" kysely ja mielipidelaatikon avulla.