keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syysretki Kumuun ja Tallinna 28. - 30.9.2015

 Tallinnan syksyä seuraamassa.

Syksyinen sää vei Ukot ja rinsessat jälleen Tallinnaan. Majapaikkana oli tuttu Metropol ja keljetusvälineenä Hämeen hyvien matkojen keltainen bussi. Mukana oli 43 henkinen seurue ja bussinkuljettajana J. Turunen.

Tallinna on koluttu sen verran useasti että aina on kehitettävä ohjelmaa hiukan edellisestä poiketen. Nyt vietettiin aikaa taiteen parissa KuMussa eli Kunsti muuseumissa. Suomalaisen Pekka Vapaavuoren suunnittelema rakennus sijaitsee Tallinnan Kadriorgin puistossa.

Taiteesta syntyy mielikuvia ja varsinkin mielipiteitä. Herää ajatuksia ja keskustelua. Mukana museossa oli opas joka johdatti salista saliin selostaen eri tyylisuuntia. Joustavasti siirryttiin kubismista sosialistiseen realismiin. Se ajankohta palautti takaisin neuvostoaikaan.

Vapaata aikaa oli runsaasti ja se käytettiin kukin oman halujensa mukaan. Kävellen kaupungilla ja ostoksia tehden. Seuraavana kohteena oli Ulemisten ostoskeskus jossa vierähti pari tuntia kauppakeskuksen uumenissa. Tavattiin myöskin syntymäpäiväänsä viettävä, nykyisin tamperelainen uriseva jonka kanssa ehdittiin vaihtaa muutama sana.

Kotiin palattiin 30.9. ja keskiyön hetken lähestyessä.



Joukko Ukkojen KuMun vierailijoita. 




Veistos


Opas selostaa taulun sisältoä sosialistisen realismin salissa.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Perinteinen Lapin viikko 2015 ( 5. - 12. 9. 2015 )

Särkijärvi - Muonio

Lappi kutsui jällen. Joukko oli nyt kuitenkin huvennut vain 21 henkiseksi. Lisänä kaksi autonkuljettajaa, joten yhteismäärä oli 23. Esityön Lappiin teki Seppo Heinonen ja vetovastuu oli monivuotisella rutiinilla Veikko Ruohomäellä. Autonkuljettajat olivat nyt uudet, eli Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki. Eskolla mukana myös illanviettoja varten haitari.

Ukko - olumpialaiset voitti Kämppä A 8 ja saivat runsaasti mainetta ja kunniaa. Kisan olivat laatineet Veikko Ruohomäki ja Pekka Nurminen. 

Perinteiseen kotailtaan ei Särkijärvi nyt antanut muikkuja. Ne korvattiin tietenkin lätyillä joiden paistomestarina toimi Asko Mensalo. Hyviä olivat, todettiin taas kerran.

Ruska oli vasta tuloillaan ja muutamana yönä syttyivät myöskin revontulet. Aurinkoisia päiviä oli ainakin neljä peräkkäin ja lämpötila nousi lähelle 20 astetta. Matka sujui kommelluksitta. Auto kesti ja kestivät myöskin miehet. Kotilieden lämpöön palattiin täysilukuisena.

Ukkojen hallitus joutunee miettimään jatkoa tosissaan talven aikana. Matka on pitkä ja joukkue vanhenee. Nyt osallistujamäärä on niillä rajoilla että jatko on mietittävä. Mietittävä myöskin toteutusmuoto. Henki matkalla oli sopuisa ja yhteistyö sujui kiitoksen arvoisesti. Majoitus sujui mallikkaasti ja nyt kaikki mukana olleet löysivät majoitushuoneensa ilman murinoita.


 Pallaksen maisemissa


 Aamun kuntopiiri on napannut Särkijärven emännän kainaloonsa.


 Lapin kastajaiset. Nyt kastettavista oli puolet linja-autonkuljettajia. Ukkojen kasteen saivat nyt: Esko Elijoki, kuljettajat Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki sekä Reijo Pajari.


 Nuotio palaa kodassa.


 Yöllä on käynyt pakkasella. Aamuuimarin jalanjäljet laiturilla


 Aamuista Särkijärveä


Aamuista Särkijärveä.


Yöhallan merkit.


 Timo Tyylittelee.


  Reinokin yrittää tässäkin lajissa.


Kisa menossa.


 Esko aloittaa lauluiltaa.


Olli, Seppo, Antti ja Reino maistelevat lättyjä Särkitunturin kupeessa.


Antti ja Retu reippailevat. Tälläkertaa menossa tietenkin syömään.



Pallaksen maisemaa.


Mukana Lapissa 2015 olivat:

Timo Elijoki, Esko Elijoki, Esa Harsunen, Seppo Heinonen, Juhani Jokinen, Veikko Järvinen, Pekka Lahtinen, Antti Latvala, Erkki Lintunen, Ismo Lötjönen, Asko Mensalo, Esko Mononen, Olavi Mäkinen, Reijo Nikkanen, Pekka Nurminen, Reino Nuutinen, Reijo Pajari,  Esko Rantanen, Veikko Ruohomäki,  Reijo Salonen, Timo Vainio

Kuljettajat: Esko Lehtonen ja Kari Lehtimäki