keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Tallinnan kevät 26. - 27.4.2011

Hotellin yhteydessä oli Kalevin kylpylä

Kukkien loistoa vanhassa kaupungissa


Keväiseen Tallinnaan matkattiin 32 osallistujan voimin. Ilmat suosivat, lämmintä ja keväistä auringonpaistetta molempina päivinä. Suomenlahtikin oli tyyni ja rauhaisa.

Hotellina oli Kalev Spa kylpylä vanhankaupungin kupeessa. Kelvollinen paikka, mutta uimahallinpuolelle meno hotellista oli hiukan hankalaa vanhemmalle väelle portaiden vuoksi. Lisäksi kaappien toiminta rannekkeiden avulla oli hankalahkoa ja osa kaapeista ei toiminutkaan.

Kuljetukset hoiti Helmikkalan liikenne ja ohjauspyörää käänteli rauhallisesti Risto Tuomi. Matkaan meinasi heti alkuun tulla mutkia sillä Helsingin satamassa kuului melkoinen pamaus kun auton ilmatyyny peräosassa paukahti.

Tallinnaan kuitenkin päästiin ja auto siellä korjaukseen. Seuraavana päivänä ajeltiin jo Ylemisten järven ostoskeskukselle, hiukan Sikupillistä eteenpäin. Kotiin Valkeakoskelle päästiin ennen puoltayötä noin klo 23.30

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ukkojen iltapäivä Hakapirtillä 20.4.2011

Ylilääkäri Tiina Palva Pirkanmaan syöpäyhdistyksestä valmistautuu luentoon. Jussi avustaa tekniikassa.

Ukot kirjautuvat sisään luentosaliin.Etualalla- Aulis Suontausta kalakisan kiertopalkinnon voittaja.

Mikko jauhottaa pihalla kuorreita paistettaviksi.Ruisjauhoja, suolaa ja voita.

Luento eturauhassyövästä menossa ja Ukot kuuntelevat.

Lippo kirjaa ketjunheiton tuloksia. Mukana kaksi tarkkailijaa, Harri ja Pekka.

"Kyllä näistä hyviä tulee" - tuumailee Mikko. Maansaaren Veikkoa se naurattaa.

******

Hakapirtin iltapäivään oli saapunut kuuntelemaan ylilääkäri Tiina Palvan luentoa 71 ukkoa. Kuuntelivat ja kyselivät. Luennon kohderyhmä oli oikea juuri ikänsä vuoksi. Ylilääkäri Palva edusti Pirkanmaan syöpäyhdistystä ja kertoi miesten eturauhassyövän oireista ja itse taudin hoidosta.

Iltapäivä sujui perinteisen makkaranpaiston ohessa,myös kuorreiden paistolla muurikassa. Syötyä toki kaikki kalat tulivat ja kukaan ei pahemmin nyrpistellyt, vaikka sellaistakin etukäteen epäiltiin.

Kalakilpailujen kiertopalkinnon sai nyt haltuunsa Aulis Suontausta.

Lippo Koppanan vetämässä ketjunheitossa selvisi voittajaksi Kyösti Viitanen. Kostea sadekeli vaati oman tekniikkansa.