sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Puutarhapalstalla toimintaa






Urisevien Ukkojen ylläpitämällä Lotilan palstaviljelmällä on alkanut kiivas viljely. Istutukset alkavat viheriöimään ja muutaman kuukauden kuluttua, kesän lopulla on monella viljelijällä koittamassa sadonkorjuun hetki.

Viimekesäinen vesiongelmakin on korjaantunut uuden pumpun myötä. Suurin syyllinen taisi olla kuitenkin virta joka pääsi hukkumaan tolpasta matkalla pumpulle. Hevosenlantapusssit ovat olleet kysyttyä tavaraa. Jopa niin kysyttyä, että jotkut pussit ovat kummasti hävinneet palstan reunamilta.

Kaikesta huolimatta palstaviljely on mielekästä ja antoisaa puuhaa niille jotka sen ovat omaksuneet. Aika kuluu puuhastellessa raittiissa ilmassa ja nauttiessa kesäpäivistä.




tiistai 5. kesäkuuta 2012

Matka Pori-Rauma-Kauttua 4.-5.6.2012


Maakuntamatka Porin kautta Raumalle ja Kauttuan tehdasruukkiin keräsi mukaan matkalle 33 ukkoa. Sää ajoittain sateinen ja lämpötila hiukan yli 10 astetta. Sää ei toki ole mikään este matkaamiselle, ei nytkään.

Sivun kuvat ja teksti: Veikko Järvinen



Kauttuan Klubin kellotorni.


Kauttuan Klubi jossa ruokailu paluupäivänä.

Kauttuan osuus kulki kiertoajeluna alueen läpi. Mukana oli kaksi opasta jotka selostivat alueen historiaa ja henkilöitä jotka miljöössä olivat vaikuttaneet. Lopuksi pistäytyminen pienessä tehdasmuseossa ja päätökseksi ruokailu Kauttuan klubilla. Ravintola oli tullessa aivan täynnä ja hetki meni miettiessä mistä löytää paikan itselleen.


Kauttuan ruukinpuistosta tehty maalaus tehdasmuseossa


Vanha paperikoneen pienoismalli museossa


Jalostustehtaan tuotteita eri vuosikymmeniltä.


 Paperinarusta kudottu liivi tehdasmuseossa.



Ukot ryhmäkuvassa Reposaaren kalaravintolan portailla.

Ukkojen matka alkoi Porista, josta saatiin erinomainen opas autoon. Kiertoajelu Porissa ja sitten matka jatkui Reposaaren idylliseen kaupunginosaan. Pieni kävely Reposaaren hautausmaalla ja käynti vanhassa kirkossa.

Reposaari osuus päättyi maittavaan ateriaan Reposaaren ravintolassa. Reposaaresta matka jatkui Yyterin kautta Poriin rantakahvioon. Kahvittelun jälkeen siirryttiin linja-autoon ja matka jatkui kohden Raumaa. Ukot majoittuivat Rauman kesähotellin hiukan vaatimattomiin tiloihin. Toki siellä yksi yö hyvin meni.


 Juseliuksen mausoleumi Porissa

Hiljainen hetki mausoleumissa.

Paluu Valkeakoskelle tapahtui siis Raumalla vietetyn yön jälkeen Kauttuan Ruukinpuiston kautta. Kotona Valkeakoskella oltiin noin klo 15.00

Matkan vetovastuu: Seppo Heinonen, Veikko Järvinen. Kuljettajana Tauno Leppänen.

Mukana matkassa olivat:

Heikki Collin, Timo Elijoki, Esko Eloranta, Seppo Heinonen, Esko Helander, Pekka Ilola, Juhani Jokinen, Veikko Järvinen, Viljo Kallio, Pertti Keskiö, Arto Koivisto, Pekka Koskelainen, Altti Lantz, Antti Latvala, Timo Lehtivuori, Tauno Leppänen, Harri Lintunen, Asko Mensalo, Erkki Mäkinen, Olavi Mäkinen, Pentti Mäkinen, Seppo Mäkinen,  Rauno Mäntylä, Heino Nelimarkka, Pentti Nieminen, Reino Nuutinen, Viljo Pietilä, Reijo Salonen, Ari Savolainen, Antti Seppälä, Tapani Simolin, Aulis Suontausta, Reijo Virkki