sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Urisevat Ukot Kuusamossa 11. - 18.9.2021

Ukkojen syysmatka ulottui nyt napapiirin alapuolelle Kuusamon Oivankiin. Mukana oli matkassa 20 ukkoa ja Mikkolan liikenteen kuljettaja hoiteli turvallisen kyydin perille.Sunnuntai aloitettiin vierailulla Kuusamon suurpetokeskuksessa.Opas kierrätti aitaukset ympäri ja kertoi alueen historiasta. Pääroolissa olivat karhut. Niitä ruokittiin omenilla ja lahjoituksena oli saatu runsas määrä.
Karhut kulkivat verkkoaidan takana.
Sadepäivän viettoa grillikodassa. Uusipäivä,uudet kujeet. Päivä kului Hannu Hautalan elämänkertaa kuvaavassa näyttelyssä Kusamon keskustassa.
Majapaikan lähellä oli myöskin vanha pieni mylly puron varressa. Sen vartta pitkin kulki polku joka oli hyvö aamulenkkipaikka.
Myllykosken kuohuja kuvatessa ja portaita kiivetessö oli aika tauolle ja kuukkelien ruokkimiselle.
Oulangan kansallispuisto ja luontokeskus. Parkkipaikka täynnä autoja jotka hakivat itselleen pysäköintipaikkaa. Polulla Kiutakönkäälle oli myös runsaasti kulkijoita. Kamerat olivat köytässä ahkerasti aina kun löytyi polulta sopiva kohde. Kulkuväylä oli erinomainen verrattuna eiliseen Påhkåmäkallion korpivaellukseen.
Aamiaispöytä ja aamupalaveri Jungassa.
Seppo otti puhelimella komean kuvan Pähkänäkalliolta.
Kotiinpalua edeltävä perjantai vietettiin reippailen kenttäpelien merkeissä-Petankiturnaus. Mukana Kuusamossa: Esko Elijoki,Esko Eloranta,Seppo Heinonen,Tauno Hosio,Mikko Ilola, Juhani Jokinen,Veikko Järvinen.Ossi Kekkonen,Markku Lassila, Antti Latvala,Pekka Lehtonen,Esko Mononen,Jorma Mäkinen,Erkki Mäkinen,Raimo Mäkinen,Seppo Mäkinen,Toivo Naukkarinen,Reijo Nikkanan,Kari Nykänen, Kujettajana Tapani Nuutila. Kiitokset Ukkojen puolesta Juhani Jokiselle joka oli pääosassa asioitten järjestelystä matkalla. Kiitokset myös mukana olleille ukoille rehdistä ryhmähengestä.