torstai 29. huhtikuuta 2010

Tervasaaritalkoot 29.4.2010

50 talkoomiestä Uristuvan edessä.

Vain kahdeksan tuntia ehti kulua siitä kun Urisevat Ukot kotiutuivat Tallinnan matkalta. Niin,- ukkoja löytyi sopiva määrä Tervasaaren talkoisiin. Se mikä sovittiin, se myös pidettiin.

Talkoot olivat pohjatyötä sille että Musiikkitapahtuma siirtyy ensi kesänä Tervasaaren porttien sisäpuolelle, aitoon teollisuusympäristöön.

Merkillistä oli se että käsipareja oli enemmän kuin talosta löytyi haravia. No kulkee ne risut kärryillä ja jopa sylissäkin, eikä pieni vesitihku tahtia haitannut. Veikko Ruohomäki joutuu vielä kutsumaan porukan kasaan ensi maanantaiksi eli 3.5.2010. Silloin saadaan tuo projekti päätökseen.

*******

Jatkotalkoot keräsivät kiitettävän määrän jälleen. 52 ukkoa jatkoi paikkojen siivoamista osin omin varustein. Altti ja Pörri olivat laittaneet makkarat valmiiksi ja kahvitarjoilun Uristuvalle.

*******
Hommat viimeisteli Heinosen Jussin ryhmä aamulla 5.5.2010. Siitä olikin sitten hyvä jatkaa iltapäivällä Päivölään saunomaan ja maistamaan hiukan Linssin rakentamaa boolia.

Tallinna - Keila - Paldiski 26.- 28.4.2010

Keilan putous 27.4.2010 (Ohje: clikkaa kuvat suuremmiksi)

Matkalla Keilaan ja Paldiskiin 27.4.2010

Viro - Keilan putoukset 27.4.2010

Urisevien Ukkojen matka Tallinnaan sisälsi myöskin käynnin Keilan putouksilla. Useimmille se oli aivan uusi paikka ja varmaankin kokemisen arvoinen.

Kevätmatka toteutui nyt 37 henkilön voimin ja kulku tapahtui HS- Toursin bussilla. Kuljettajana toimi Veikko Jokio ja retken ja koko matkan vetovastuu oli Urisevien varapuheenjohtajalla Heikki Kososella.


Paldiskin majakka 2010

Paldiski tunnettiin ennen Viron itsenäisyyden uudelleen palauttamista Neuvostoliiton sotilastukikohtana. Tukikohdassa oli mm. sukellusvenetukikohta. Paldiskin kärjessä oli silmänä merelle myös majakka.

Keilan silta

Keilan putouksille vievälle sillallalle on nuortenparien tavaksi tullut kiinnittää suhteen merkiksi nimikirjaimin varustettu lukko. Sitten vain avain jokeen ja seremonia on ohi. Tietoa ei ole siitä montako lukkoa on myöhemmin yritetty uudelleen avata.


Matkalla keilaan.

Matkalla Keilaan ja Paldiskiin pysähdyttiin korkealle rantapenkalla kuvaamaan ja ihastelemaan merta. Pakrin niemen rantatörmä on osa Viron Harjumaan rantatörmistä. Niiltä on hyvä näköala merelle. Syytä on kuitenkin olla varovainen ja välttää liian reunalle menoa.


Veteraanipuheenjohtaja Jukka Raumannin ottama kuva nuoremmasta puheenjohtajasta.

Urisevat olivat taasen säiden suhteen suosiossa. Matkalaisia suosi auringonpaiste ja myöskin hotellia kiiteltiin varsin hyväksi. Hotelli oli Nordic Forum, aivan hotelli Virua vastapäätä.

Samassa rakennuksessa sijaitsee myöskin Monacon konsulaatti ja rakennuksen yläosassa oli pieni allasosasto saunoineen.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Hakapirtin iltapäivä 21.4.2010

Valokuvaaja Tuomo Virtanen kävi kertomassa luontokuvauksesta.

Nelimarkan Heino päräytti pihaan BSA:lla (Lavastettu tilanne)

Luontokuvaus kiinnosti ukkoja.

Börje oli grillauspuuhissa kokin asussa.(Uusi Adonis)


Tilaisuus alkoi komeasti Urisevien kolme henkisen pelimannitrion musisoinnilla, se musiikki sitten siivitti koko iltapäivätapahtumaa.

Papeiammattiosaston Hakapirtti veti jälleen ukkoja puoleensa. Paikalla oli luennoitsija mukaan laskien 73 ukkoa. Keli oli osittain aurinkoinen, mutta lämpöä vain kymmenkunta astetta.

Teemana oli luontokuvaus. Ukoillahan on menossa oma sisäinen kuvauskilpailu, aiheena luonto.Valokuvaaja Tuomo Virtanen oli saapunut paikalle kertomaan valokuvauksesta ja antamaan ukoille vinkkejä. Hyvin jaksoivat osallistujat kuunnella, joten aihe kiinnosti.

Ukkojen kisa päättyy 1.11.2010. Kukin osallistuja saa osallistua kahdella kuvalla. Kuvien manipulointia ei sallita. Normaali rajaus ja terävöinti on sallittu.

Tapahtumassa jaettiin myös kalakisan palkinnot ja Lippo Koppana piti pihamaalla perinteisen ketjunheittokisan.

Saunaankin uskaltautuvia löytyi tarpeeksi, ei siis ollut turhaan sekään lämmitetty.