perjantai 23. marraskuuta 2012

Teatterissa Hämeenlinnassa 23.11.2012

Kulttuuria, kulttuuria.

Ukkojen syksyinen teatterimatka vei Hämeenlinnaan. Aiempaa kokemusta ei ollutkaan tuosta pari vuotta sitten avatusta uudesta teatterirakennuksesta. Rakennus itsessään oli siis mielenkiintoinen ja näyttämökin varmasti nykyaikainen. Miinuspuolelle meni etukäteen väliajalla pöytään varattu kahvi. Haaleaa ja jotenkin tuntui että ei aivan äsken ollut keitettyä.



Mukana oli täysi bussilasti ukkoja ja rinsessoita. Näytelmä oli kyllä katsottava, siis kunnolla liikkeelle päästyään. Seuraavaksi lähdetään porukalla viettämään pikkujoulua. Ajankohta on vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa. Silloin aloittaa liikennöinnin uusi Viking Grace risteilyalus. Paikkoja on varattu sadalle hengelle.

On luotettava siihen että alus selviytyy aikataulussa liikenteeseen. Hiljattain uutinen kertoi aluksen konehuoneeseen päässeen jostain vettä. Parempi olisi jos vesi pysyisi aluksen ulkopuolella.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kanavien historiaa Myllypirtissä 19.11.2012

Valkeakoski, Myllypirtti 19.11.2012  klo 09.00 - 10.10

Myllypirtissä, entisessä ns. Hevonojan kaupassa oli Ukoille luentotilaisuus Valkeakosken kanavien historiasta. Kuvien ja kertomusten kautta tultiin nykypäivään. Nykypäivän ongelmissa oli päälimmäisenä joidenkin tahojen halu jyrätä oleellinen osa maisemaa eli "Suruttomienkärki" matalaksi.

Paikalla oli 25 ukkoa ja Valkeakoski-seurasta Heikki Heino ja Esko Salo. Luennon aiheesta piti sujuvalla tavallaan Heikki Heino.




Kuvissa näkyi kanavien rakentamista, välineitä ja myöskin vuosien saatossa kanavien laidoilta kadonneita rakennuksia.


Heikki Heino kertomassa Valkeakosken kanavien historiasta.


Ukkoja hartaina ja mielenkiintoa uhkuen. Aihe oli läheinen ja koskettava monellekkin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ukot paperikonetta katsomassa 13.11.2012


Myllykosken paperitehtaan kuusi. Tehtaan historiasta kertovat myös siinä olevat vuosiluvut.

Ukot pääsivät vihdoinkin tutustumaan entisen Paperituotteen tiloihin arkistoituun paperikone 3:een.Vierailu siirtyi syksyn lapinmatkan vuoksi.

 Kone on tuotu Valkeakoskelle Myllykoskelta.

Asiakirjahallinnon päälikkö Ari Siren otti ukot vastaan ja kertoili heille koneen historiasta ja eri vaiheista kun se purettiin, kasattiin ja kunnostettiin Valkeakoskelle.



 Ukot kahvittelevat Myllykosken kuusen alla.


Koneen viira on aivan uusi ja puhdas.


Vanhan paperikoneen voimansiirto vaati hihnoja ja hammaspyöriä toimiakseen.


Urisevat Ukot kiittävät tästä vierailumahdollisuudesta. Mukana oli monta jotka osasivat verrata konetta Tervasaaren vanhoihin koneisiin.

Kuvat: Veikko Järvinen