lauantai 25. tammikuuta 2020

Myöhäiset pikkujoulut 2019 - 24.1.2020

Hallitus päätti että pikkujoulut pidetään tammikuussa 2020 - niin siis toimittiin. Paikkana oli rantahotelli Waltikka. Mukana oli reilut sata henkeä jakamassa joulun ja tunnelmaa. Illan juonsi Lasse Kanerva ja hän oli myös hankkinut pelimannit paikalle antamaan tanssimusiikkia.




Puheenjohtaja Vilho Lehtinen toivotti väen tervetulleeksi.


Aktiivisesta toiminnasta palkittiin viirillä Matti Klemola ja Jouko Silen. Ukkojen plakaatin sai  nyt talousvastaava Reijo Puranen. Ukot kiittävät aktiivisuudesta.


 Lasse Kanerva juonsi ja lauloi itsekin muutaman kappaleen illan aikana.


Lopuksi alkoi myöskin tanssituokio.


Ruokapöytä tyydytti hyvinkin. Tässä vasta alkupalat.