keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Lokakuinen Tallinna 17. - 19.10. 2016

Kohden talvea.

Syksy saa ja Talvi kolkuttelee nurkan takana. Ukot ja rinsessat seilasivat Suomenlahden yli syksyreissulleen Tallinnaan. Hotelli Metropolin ypäristö oli ympäröity työmaaaidoin ja reitinvalinta oli hankalampaa jalankulkevallekin.

Kaksi yötä hotellissa kuitenkin sujui vanhalla rutiinilla. Mukana Juha Turusen ohjaamalla Hämeen hyvien matkojen reissulla oli 26 henkeä. Määrä jäi siis alle odotetun. Seppo Heinonen suoritti esityön toimien yhdysmiehenä matkatoimistoon päin.



Hotelli Viru toisesta kulmasta


Ankeahko oli Jaamatorin alue. Toimii edelleenkin toisella nimellä. DEPOO on siis nimi - toki tunnetaan myöskin venäläisen torin nimellä.


 Virunpuistossa tapasimme saippuakuplamiehen.


Ylemisten ostarilla tietenkin käytiin. Pakko oli Tapsankin hetki istahtaa.


Hotelli Metropol oli ympäröity aidoin ja nostokurjin. Tallinna ei tosiaan ole vielä valmis. Tarinan mukaan Ylemisten järven vedet syöksyvät kaupunkiin sinä päivänä kun Tallinna on valmis.

Kotiinpaluu tapahtui hiukan ennen puoltayötä. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Valkeakoski Seura palkitsi Ukkoja 16.10.2016


Miellyttävä huomionosoitus ukoille !

Valkeakoski Seuran 70 - vuotisjuhlassa Valkeakoski opistolla huomioitiin myöskin Urisevat Ukot.  Merkittävästä työstä kotiseutumme hyväksi. Niin kuuluu se teksti ja yllä lukee Kunniakirja. On mukavaa että yhdistyksen työ on huomioitu.


Kunniakirjan luovuttivat Kari Järventausta ja Anneli Elijoki Valkeakoski Seurasta. Kunniakirjan vastaanottivat Urisevien Ukkojen puolesta (Hallituksen valtuuttamina) Veikko Järvinen ja Rauno Mäntylä. 

Urisevat Ukot kiittävät ja taulu tulee saamaan tuvalla arvoisensa paikan.

Valokuvia Apiankadusta ja Pässinmäestä 14.10.2016



Perjantaipalaveria tuvalla elävöitti Heikki Heino kuvin ja sanoin vanhasta Apiankadun ja Pässinmäen alueesta. Tilaisuus oli koonnut jälleen asian ympärille noin 30 kuulijaa.




keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Näytelmä joka menee pieleen.12.10.2016 - Tampere


Tampereella teatterissa oli hulinaa ja vauhtia. Esitys nimeltään : Näytelmä joka menee pieleen oli varsin vauhdikas. Hulinaa ja kaaosta. Lavasteet kaatuivat, taulut tippuivat seiniltä ja kaikki muukin tuppasi menemään pieleen. Ihmiset katsomossa kyllä hereillä pysyivät. Hetkittäin vain tuntui hulina menevän överiksi. Joka tapauksessa hauskaa oli.

Mukana Rauno Mäntylän vetämällä teatterireissulla oli linja- autolastillinen ukkoja ja heidän kumppaneitaan. Näytelmään siirtymätaipale Tampereelle ja sieltä takaisin alkoi bussin peruutusoperaatioilla. Joten pieleen menon mahdollisuuksia oli yllin kyllin. Toki sentään onnellisesti Koskiin selvittiin.




Esitteen mukaan näytelmä on valmistettu Lontoon esikuvaansa kunnioittaen.

Rooleissa: Lari Halme, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Pia Piltz, Matti Hakulinen, Mari Turunen, Arttu Ratinen, Tomi Alatalo

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ennakkonäytös Niskavuoren Heta 30.9.2016


Ukot saivat tilaisuuden tutustua omaan paikallisteatteriin. Nyt oli vuorossa Hella Wuolijoen teokseen perustuva Niskavuoren Heta. Paikalla oli noin 70 henkinen ryhmä  Urisevista Ukoista. 

 Ukot kiittävät teatteria näytöksestä ja toivottavat hyvää syksyä.


Syksyn teatteritarjonta jatkuu Tampereella lokakuussa jolloinka kohteena on esitys nimeltä. Näytelmä joka meni pieleen.