maanantai 15. joulukuuta 2008

Parturointia

Urisevat Ukot käyvät ajoittain koekaniineina parturilinjan oppilailla. Tällä kertaa olivat penkille päässeet Ilmari ja Kalle.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Urisevat muistelevat 10.12.2008

Heikki Heino alusti tilaisuuden Valkeakoski seuran puolesta.

Kotipaikkakunnan asiat kiinnostivat Urisevia Ukkoja


Myllypirtillä
kokoonnuttiin katsomaan vanhoja kuvia Valkeakoskelta. Muisteltiin menneitä, ja sitä esimerkiksi, mistä nimensä ovat saaneet Isopuoli ja Vähäpuoli.

Heikki Heinon
mukaan nimet ovat tulleet alkuaan koskien mukaan. Oli kaksi koskea, Vähäkoski ja Isokoski, jonka mukaan nimettiin Walkiakosken eri puolet. Koski ja silta olivat selvä jakolinja.

Tämänkaltaisia tilaisuuksia tullaan järjestämään Uriseville jatkossakin.

perjantai 5. joulukuuta 2008

KELA:n infoisku 5.12.2008

Aila Mensalo oli antamassa KELA:n Valkeakosken toimistosta Uriseville tietoiskua.

Osa Urisevia kuvassa kuuntelemassa ajankohtaista asiaa mm. Kelan eurooppalaisesta kortista.Kyseessähän on sairaanhoitokortti jonka maksutta saa hakemuksesta Kelan toimiston kautta.

Matkavakuutus kannattaa kuitenkin pitää myös voimassa.

Kelan myöntämän eurooppalaisen sairaanhoitokortin käyttöön on oikeus Suomessa sairasvakuutetulla henkilöllä. Sairasvakuutus saattaa päättyä ulkomailla työskentelyn vuoksi tai muutettaessa muun syyn vuoksi ulkomaille.

Asiaan liittyvistä seikoista saa tarkempia tietoja Kelan toimistosta.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Pikkujouluruokakurssilla 28.11.2008

Urisevien kokkiryhmä valmiina koitokseen: Juhani Jokinen, Matti Klemola,Heikki Kosonen, Reijo Salonen, Heli Koivulahti, Harri Eerola,Heikki Paavola. Kuvasta puuttuvat Pentti Salminen , Veikko Järvinen ja Pentti Nieminen.
.Kun työ on tehty, tulee maistelun aika.Pääruoka on menossa.
Alkuruokana oli Kalkkunamureke karpalokastikkeella.


Ruokakurssin antoisin hetki on se kun valmistetut ruuat syödään. Raati totesi yksimielisesti onnistuneensa hyvin.

MENU

Kalkkunamureke karpalokastikkeella

***
Porsaanfileetaskut,lohkoperunat,kevyempi luumukastike
Porkkana- kardemummasalaatti, lämpimät kasviskuutiot.

***
Puolukka - kinuskirahka

***
Kahvi + Jouluiset muffinit

Kokkaamassa olivat: Pentti Nieminen, Pentti Salminen, Veikko Järvinen, Heikki Kosonen, Heikki Paavola, Reijo Salonen, Matti Klemola, Jussi Jokinen, Harri Eerola. Oppaana ruoanlaiton saloihin toimi Heli Koivulahti.

torstai 27. marraskuuta 2008

Myöhästynyt synttärikuva

Kuva: Kalle Rantaniemi

Monitoimimies Börje Suomela täytti viime kesänä vuosia. Börri tarjosi kahvit Uristuvalla ja oli pukeutunut tilaisuuteen sopivaan juhla-asuun. Onnittelemme sitten sankaria vielä kerran. Kuva oli jumissa sähköpostilaatikossa ja sen sain nyt vasta kaivettua esiin.

Börje saavutti 80 vuoden ikäpaalun.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Urisevat Tulevaisuuspäivän järjestelyissä

Paperiliiton puheenjohtaja J. Ahonen

Väkeä kertyi paikalle kohtuullisesti.

Klo 11,00 Urisevat kävivät pystyttämässä teltat (3)

Järjestysmiespalaveri ennen tilaisuutta. (osa)


Valkeakosken tulevaisuuspäivä 14.11.2008 kokosi yleisöä Koitonaukiolle kuulemaan työmarkkinoiden, sekä kaupungin edustajia. Paikkakunta on kovien haasteiden edessä kun teollisuus lopettaa ja ajaa osin alas toimintojaan.

Urisevat Ukot olivat mukana järjestelyissä kokoamassa kolme telttaa ja vastaamalla järjestysmiestoiminnasta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Ukot ja Rinsessat joulua odottamassa


Terttu Paavolaisen herkkä lauluesitys.
















Iso J Fredrikson antoi puolestaan
Rokin raikua.













Urisorkka tahditti illan tanssit

Hannele voitti hedelmäkorin
Jossain taustalla häärää kameramies
Rauno "Linssi" Mäntylä palkitaan
Koskenpoikien tytöt
Urisevien viirillä palkitut
Ensimmäinen valssi veti väen parketille

Ohje: Klikkaa kuvia niin saat ne suuremmiksi !


Urisevien Ukkojen pikkujoulua vietettiin 12.11.2008 hotelli Waltikassa. Illan ohjelma oli vahvasti musiikkivoittoinen. Urisorkka ja Urisevien laulukuoro .

Illan juontajana toimi Urisevien Eero Mäkinen.

Laulullisesta annista, tosin hieman erityylisistä vastasivat Terttu Paavolainen ja Iso J Fredrikson.

Illan aikana palkittiin Rauno Mäntylä aktiivisesta toiminnasta Urisevien hyväksi.Hän sai Urisevien Ukkojen plakaatin n:o 3

Muina aktiiveina palkittiin viirillä seuraavat: Kalle Rantaniemi, Antti Seppälä, Heikki Kosonen, Reijo Rosberg, Erkki Jokio, Rauno Mäntylä, ja Reijo Virkki.Lisäksi saivat viirin Heikki Silvonen ja Olavi Peltonen, jotka eivät olleet paikalla.

Seisovasta pöydästä haettu jouluateria sitten illan mittaan alkoi sulamaan Urisorkan tahdittaman tanssimusiikin ohjaamana.

torstai 30. lokakuuta 2008

Ukot kynttilänvalussa

Vuorollaan ukot kastavat aihiot steariinipyttyyn.
Ei tämä niin vakavaa hommaa ole ettei välillä naurattaisi.
Ukot valoivat aluksi huumorimielessä puheenjohtajalle harjoituskappaleen.
Kynttilät "huilasivat" telineessä hetken aikaa ennen valun jatkumista.Paksuuteen tulee vielä toinen mokoma lisää.


Joulu lähestyy ja Ukot jatkoivat monivuotista perinnettä valamalla kynttilöitä Uristuvan kellarissa. Tarkkaa touhua, sillä ovet ja ilmaventtiilit oli pidettävä suljettuna. Syyksi valurit kertoivat että veto käyristää kynttiloitä. Tarkkaa hommaa siis tuokin.

Valutalkoissa mukana olivat: Erkki Lintunen,Lippo Koppana,Antti Seppälä,Pekka Nurminen,Reijo Salonen,Harri Eerola ja kattilaa hoiti Heikki Silvonen

tiistai 28. lokakuuta 2008

Lääketietoisku

Tietoiskun antoi Outi Kärpänniemi
Ukot kuuntelivat ja esittivät runsaasti kysymyksiä

Urisevat saivat tietoiskun lääkkeiden käytön haittavaikutuksista ja rinnakkaislääkkeiden valinnasta.Kysymyksiä esitettiin monenlaisia ja niihin pyrki vastaamaan Valkeakosken 1 apteekista paikalle tullut Outi Kärpänniemi.

Tilaisuus oli 28.10.2008 Uristuvalla.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Merellä Taivassalossa 6.-7.10.2008

Kalastushässäkkää...On siellä jotain.
Kyllä se ahven on ...

Kuinkahan tätä ohjataan ?
Pekka katsoo tiukasti horisonttiin.
Jukka ruorissa ja Reiska toimii "luotsina"

Urisevien kalastusryhmä teki syysretken Taivassaloon.Kalareissun kuvat otti Juhani Jokinen

torstai 9. lokakuuta 2008

Ikäihmisten iltapäivä 9.10.2008

Urisevat Ukot olivat mukana ikäihmisten syystapahtuman käytännön järjestelyissä. Urheilutalon liikuntahallissa ollut tilaisuus keräsi salintäyden katsojia. Ohjelman pääosasta vastasi viihdetaiteilija Anneli Saaristo.

Urisevat vastasivat järjestysmiestehtävien ohella myös kahvikuljetuksista ja kalustokuljetuksista.

Juhlan juonsi Erkki Rantanen ja juhlapuheen piti Eero Tamminen.

Valkeakosken Kansallisten Senioreiden tanssiesityksen lisäksi ohjelmassa oli yhteisesti laulettu Vanha Kulkuri.

Ikäihmisten iltapäivä kuului Vanhustenviikon Valkeakosken tapahtumiin.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Uusien jäsenten saunotus 2008


Iso-Herityn laituri Tyrynlahden rannassa.

Heino, Martti ja Esko
Ville, Raimo ja Pentti.
Teuvo Virtanen tarinoi,Ismo ja Jussi kuuntelevat.Taustalla Pentti syventyneenä omiin aatoksiinsa.

Uusien jäsenten 2007 - 2008 liittyneiden saunoitus pidettiin Iso-Herityssä. Erinomainen Janssonin kiusaus maistui uusille ukoille saunomisen ohessa.

Mukana oli uusien jäsenien lisäksi hallituksen jäseniä kertomassa kerhon toiminnasta ja toimintaperiaatteista.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Kalakisa 17.9.2008




Kova oli ottelu Urisevien ja Horiskojen välisessä kalakisassa metsäjärvellä.

Horiskot voittivat kymmenmiehisin joukkuen suoritetun kisan tuloksella 8820 g - vastaan Urisevien tulos 2160 g

Osa ajasta kului onkien irrotteluun, pohjasta, puista ja pensaista.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Lauri Nurminen 102 - vuotta





Urisevien Ukkojen vanhin jäsen Lauri Nurminen täytti tänään 102 vuotta. Onnittelut kävivät esittämässä Jukka Rauman, Lippo Koppana ja Veikko Järvinen.

Urisevat Ukot onnittelevat sydämellisesti päivän sankaria !

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kuusamo Rönnynranta 30.8 - 6.9.2008

Rukan kivistä rinnettä.
Evästauko Kiutakönkäällä.
Urisevat tutustuivat myös golfin alkeisiin.
Auringonlasku rantakodalla.
Mikä ihme sitä bussia riivaa ?
Pikavisiitti Törmälässä, Paperiliiton majalla.
Majoituspaikka Rönnynranta, vanha koulu.
Kalle Päätalon pirtissä Taivalkoskella.
Esilaulajat Rantakodassa.
Kuusamo Kiutaköngäs



Urisevien Ukkojen syysreissu on kohdistunut aiemmin lappiin Walkikeimiölle. Tilanteiden muuttuessa, oli nyt valittu paikaksi Kuusamossa sijaitseva Rönnynranta. Ukot siis majoittuivat vanhaan koulurakennukseen.

Marjakausi ei suosinut. Puolukat, ne vähätkin olivat osittain raakoja. Sienestäjät saivat purkkiin ryöppäyksen jälkeen karvalaukkuja. Kalamiehien saalis ei ollut myöskään mairitteleva. Makuun kuitenkin päästiin parin siian ja särjen avulla, jotka Arto Koivisto graavisuolasi maisteltavaksi.

Erinomaisia muikkuja syntyi pannulla ja muurikalla rantakodassa. Muikut olivat tosin ostotavaraa ja löytyivät reissun aikana kalasatamasta. Toki tuoretta ja hyvää tavaraa. Asko ja Seppo sen paistamisen esivalmistelivat ja pyörittelivät kalat ruisjauhoihin ja maustesekoitukseen. Yhtään kalaa ei jäänyt syömättä. Hyviä ne olivat.

Lippo Koppana organisoi yhdessä Veikko Ruohomäen ja Pekka Nurmisen kanssa kolmiottelun. Sen ohessa saatiin myös tutustua Golfin alkeisiin ja perusteisiin. Kisan voitti Juhani Heinonen ja toinen oli Jouko Aalto. Kolmannen sijan jakoivat Seppo Mäkinen, Asko Mensalo ja Matti Klemola.

Ukot tutustuivat viikon aikana Rukaan ja Kuusamoon. Kuusamon ja Rukan maisemiin oli saatu asiantuntevaksi oppaaksi Toivo Heikkilä.Myöskin Posio ja käynti Pentikin myymälässä olivat tapahtumakohteina. Kuusamon Uistimen vieheet ja värikoukut vetivät kummasti myös ukkoja puoleensa, jopa kaksi kertaa.

Pikainen tutustuminen suoritettiin myös Paperiliiton kesäpaikkaan Törmälään. Paikka oli joillekkin tuttu, mutta vuosikymmenien takaa. Uusi päärakennus oli tullut paikalle ja vanhan saunan paikasta oli pientä viittomiskilpailua. Törmälän emännän jääkaapista sitten moni osti
savumuikkuja lasipurkissa ja mausteliemessä marinoituina.

Taivalkoskella oli myös pakko poiketa Ennen Kallioniemeen menoa Jalavan kauppaan.Kaupan perustajahan oli Vienankarjalainen laukkukauppias Stephan Jakowleff, joka saapui Taivalkoskelle 1880 ja niin alkoi Jalavan kauppakartanon tarina 1883 - jatkuen tähän päivään, neljänteen polveen asti.

Taivalkoskella tutustuttiin Kalle Päätalon maisemiin ja käytiin Kallioniemessä Kallen lapsuudenkodissa.Paikka sijaitsee Taivalkosken Jokijärven kylässä. Retkellä alueelle oli saatu myös oppaaksi paikallinen kirjailija Veikko Räisänen, joka tunsi alueen varsin hyvin, itsekin siellä asuvana kertoili alueen tapahtumista ja niihin liittyvistä henkilöistä.

Tukikohdassa Rönnynrannassa oli vieraskirja johonka sitten ilmestyi tekstiä aikanaan.

Paksu kysymysmerkki oli runomittaan muokatun retkikronikan perässä. Vieraskirjan sivulle, Lipon muovaama kysymys tarkoittanee sitä - että onko tulevaisuudessa edessa paluu Lappiin ? Niin , vai vetääkö Kuusamo puoleensa. Vuosi on asiaa aikaa ajatella.

Mukana matkassa 31 Ukkoa:

Jouko Aalto
,Matti Ahonen,Ilmari Ahvonen,Harri Eerola,Esko Harju,Juhani Heinonen,Seppo Heinonen,Veikko Järvinen,Pertti Keskiö,Matti Klemola,Arto Koivisto,Lippo Koppana,Pekka Koskelainen,Tauno Leppänen,Erkki Lintunen,Veikko Maansaari,Asko Mensalo,Esko Mononen,Erkki Mäkinen,Olavi Mäkinen,Seppo Mäkinen,Pentti Nieminen,Pekka Nurminen,Reino Nuutinen,Jukka Rauman,Veikko Ruohomäki,Reijo Salonen,Aulis Suontausta,Rauno Tallinen, Armas Virtanen, Olavi Äijälä