perjantai 28. maaliskuuta 2014

Asiaa korjausrakentamisesta ja tuista.


Tuvalla oli luennon aiheena korjausrakentaminen ja siihen saatavat mahdolliset tuet. Noin 50 - 60 ukkoa oli osallistumassa tilaisuuteen. Luennoitsijana oli paikalla ins. Voitto Niska.


Tietokonehuoneessa laadittiin samaan aikaan seuraavan kuukauden toimintakalenteria.

Tiedoksi : Kevään Tallinnanmatka on 5. - 6. 5. 2014 Hotelli Metropoliin. Paikkoja on vain 40 joten pikaiset ilmoittautumiset tuvalle varauskirjaan.


Keittiönpuolellakin oltiin kuulolla.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Ukot teatterissa - Kuin ensimmäistä päivää


 Eila Roine ja Marjut Sariola / kuva Harri Hinkka, TT

Tampereelle pyyhällettiin taas täydellä bussilastilla katsomaan ikääntymisestä ja ihmisten hoidosta kertovaa näytelmää. Koskettihan se. Lepolan hoitokodissa elettiin varsin kiintoisaa elämää.

Byrokratia kun vaatii kuitteja ja yritystoiminta tulosta. Myöskin maahanmuuttajia käytettiin avustavana voimana Lepolan hoitokodissa. Eksotiikkaa joka lienee myöskin tulevaisuuden kuva.

Anna Krogeruksen palkittu näytelmä kertoo tämän kuvitteellisen hoitokodin värikkäästä arjesta. Parasta oli tietenkin se, että se pysähdytti ainakin hetkeksi, ajattelemaan mihinkä ollaan menossa. Eivätkö resurssit riitä ja miksi ei ?

Jokainen ihminen pitäisi olla oikeutettu arvokkaaseen vanhuuteen. Se pitäisi päättäjienkin muistaa.

Rooleissa

Marjut Sariola - Ritva
Eila Roine - Taimi
Kirsimarja Järvinen - Seikku
Elisa Piispanen - Minna
Matti Leino - Adam Kutum
Esa Latva-Äijö - Arvo
Ville Majamaa - Mara
Tuukka Huttunen
Petri Koskinen - Kaide
Aliisa Pulkkinen - Rouva Laitinen / tanssija / Pirkanmaan sairaanhoitopiirin asiantuntija
Inkeri Mertanen - Martta
Markku Thure - Unto
Kake Aunesneva - Toivo
Mikko Hänninen - Eino Grön
Ahmed Issa - Sego
Piita Pesä/Moona Niemi - Suvi

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ukot ulkoiluttivat vanhuksia 4.3.2014

 Ukot oikealla asialla.

Väinämöisen ovissa kävi vilkas liikenne tiistaina. Urisevat Ukot kävivät ulkoiluttamassa asukkaita. Eteneminen tapahtui osalla jalkaisin, pääosa kuitenkin eteni pyörätuolien jonona kohti kanavanrantaa ja sieltä Torikulman kautta takaisin Väinämöiseen. Eihän se pitkä lenkki ollut mutta antoipa varmaankin hetkisen vaihtelua arkiseen elämään.

Ukkoja oli mukana tempauksessa toistakymmentä. Paikallislehtikin oli tapahtuman varsin ansiokkaasti huomioinut. Nyt sitten vain jatkamaan samankaltaisia tilaisuuksia. Uskon että sellaisella on lisätarvetta. Vanhenevan väestön määrä kasvaa ja vapaaehtoistoiminta on hakemassa uusia muotojaan.