perjantai 20. helmikuuta 2009

Kaupunginjohtaja vieraana 20.2.2009

Kaupunginjohtaja Markku Auvinen


Urisevien vieraskirjaan kertyi 75 nimeä kun kaupunginjohtaja Markku Auvinen vieraili tuvalla. Antamassaan katsauksessa hän toi esille sen tilanteen missä Valkeakoskella nyt eletään.

Vanhuusiän palveluiden organisointi siten, että mahdollisimman moni voisi elää kodinomaisessa ympäristössä, joissa olisivat turvapalvelut lähellä.

Hissien rakentaminen kerrostaloihin joista se puuttuu, auttaisi vanhempaa väestöä pitempään asumaan kotonaan ja tulemaan toimeen omatoimisesti.

Urisevia Ukkoja kiinnosti myöskin se, miten terveyskeskus toimii ja miten siellä palveluihin panostetaan. Samoin kiinnostusta oli Palmurinteen vanhainkodin muutoksia kohtaan.

Auvisen mukaan omalääkärijärjestelmä on muutoksen kourissa, valtakunnallisestikkin ajatellen, resurssit sen suhteen eivät ole olleet riittävät.

Ajankohtaisina asioina on lisäksi paikallinen työllisyystilanne,UPM:n sellutehtaan lopetus ja Kuitu Oy:n konkurssi ovat aiheuttaneet yhteydenottoja eri ministeriöihin. Se on ollut paikkakunnalle" kylmää kyytiä."

Ratkaisuja valtiovallan taholta tarvitaan melko nopealla aikataululla.

Katsauksessaan Auvinen totesi: - "paikkakunnalla olevan edelleenkin tulevaisuutta ja tilanne ei ole mitenkään toivoton." Asukkaita ja veronmaksajia paikkakunnalla edelleenkin on, toivottavasti niin on tulevaisuudessakin.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kalakisa Urisevat - Horiskot 11.2.2009

Odottelua kisan jälkeen

Karttalukua ennen kisaa

Punnitus, vuorossa Esko Mannilan saalis.

Joukkuekilpailun voittivat Horiskot tuloksella 44660 g - Urisevien tuloksen ollessa puolestaan 27100 g.

Urisevien henkilökohtaiset saaliit:

1. Jarmo Jokela 4640 g
2. Aulis Suontausta 3540 g
3. Mauri Lahtinen 3330 g
4. Rauno Mäntylä 2910 g
5. Pentti Mäkinen 2510 g
6. Pekka Ilola 2280 g
7. Aimo Ilovuori 2110 g
8. Veikko Järvinen 2100 g
9. Juhani Jokinen 1570 g
10. Reino Nuutinen 1330 g
11. Yrjö Huhtala 1000 g
12. Mikko Ilola 740 g
13. Pekka Koskelainen 690 g
14. Tauno Leppänen 660 g
15. Jukka Rauman 560 g
16. Heikki Kosonen 110 g

tiistai 10. helmikuuta 2009

Sukututkimustuokio 10.2.2009

Valkeakosken sukututkijoista Hannu Vainio luennoi

Sukututkimus kiinnosti "Ukkoja"


Valkeakosken seudun sukututkijat ry:stä oli seuran sihteeri Hannu Vainio saapunut paikalle kertomaan sukututkimuksen perusteista.Hän kertoi erilaisista lähteistä joista voi aloittaa, ja myöskin HisKi tietokannasta verkossa.

Aihe kiinnosti ja paikalle oli saapunut varsin runsaasti kuulijoita. Ainakin aloittelevan on ensiarvoisen tärkeää, kirjata ja haastatella suvun vanhojen jäsenien tietoa ja kertomuksia. Myöskin valokuvat on käytävä lävitse ja kirjata henkilöt ja paikat sekä tapahtuma-aika. Valokuva menettää paljon merkityksestään ellei sen yhteydestä löydy taustatietoa.

Paikalla oli ( 54 ) ukkoa.

torstai 5. helmikuuta 2009

Teatteriretki 5.2.2009


Puhtaana käteen kappaletta käytiin katsomassa Riihimäen kaupunginteatterissa.Väkeä oli yksi linja-autollinen. Valkeakoskelainen Otto Kanerva oli näytelmän pääosassa. Ainakin vauhtia ja hässäkkää näytelmä oli tulvillaan.
Yleisarvio lienee jäänyt positiiviseksi.

Vuosikokous 3.2.2009

Urisevien vuosikokous oli Uristuvalla 3.2.2009. Paikalle oli saapunut 67 jäsentä.Tämän vuoden alussa oli jäseniä 267 ja kasvua on odotettavissa työelämästä irtaantumisen myötä. Kokouksen henkilövalinnat uudelle toimikaudelle:

Ukkojen hallitus 2009

Puheenjohtaja Jukka Rauman
Varapj, Rauno Mäntylä
Tal.hoit. Pentti Nieminen
Sihteerit Juhani Jokinen ja
Heikki Kosonen

muut jäsenet

Jouko Aalto
Veikko Järvinen
Reino Nuutinen
Seppo Mäkinen
Veikko Ruohomäki