torstai 29. elokuuta 2019

Kalakisa Horiskot vs. Ukot 29.8.2019

Helteinen, kaunis loppukesän päivä. Viidennumeron parkkipaikka jälleen tukikohtana. Kilpailualuetta tien molemmin puolin. Järjestelyvastuu oli nyt Horiskoilla.

Osanottajia oli yhteensä 18 joista kahdeksan kummastakin joukkueesta kahdeksan osallisia yhteistulokseen.

Niinhän siinä jälleen kävi että Horiskot vetivät jälleen pitemmän korren. Onnittelut !







 Kisavalvoja Antti Latvala kyselee Jokisen Jussin saalista.

Alakuva: Antti Vuorinen ja Markku Lahtinen Horiskoista vaihtavat mielipiteitä kisasta.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Waltikan ympäristötalkoot 28.8.2019

Porukka oli suhteellisen suuri, Noin 30 ukkoa oli siistimässä ja raivaamassa hotelli Waltikan ympäristöä. Todennäköisesti edessä on vielä ensi viikolla samankaltainen ponnistus. Eläkeläisten näytöksessä olisi varmaan ollut ihmettelemistä nousevalle nuoremmalle sukupolvellekin.

Talkoitten veto- ja puuhamiehinä olivat metsäammattilaiset Veikko Ruohomäki ja Toivo Naukkarinen. Mukana oli sitten kalustona moottorisahaa, raivaussahaa, vesuria ja tietenkin köysi jolla varmistettiin puun oikea kaatumissuunta.


Aina sama juttu. Puolituntia ennen talkoita jo osa valmiina rukkaset kädessä.


 Kuormalava saa hiljalleen täytettä.


Ensimmäinen nurin ja paloittelu alkaa.


On siinä työmaata.


 Sinne vain kuormalavalle. Niitä oli kolme.


 Hiljalleen etenee.


 Ukot naamioituivat hyvin maastoon.


Vetäkää - Kyllä se siitä kaatuu.

perjantai 16. elokuuta 2019

Kalakisa Ukot VS. Nuoret 15.8.2019

Taas kalastettiin. Osanotto olisi voinut olla runsaampikin.


torstai 8. elokuuta 2019

Syyskauden alkajaisiksi teatterissa 8.8.2019



Hämeenlinnan uudessa kesäteatterissa aloittivat Ukot rinsessojen keralla syyskauden. Mukana oli täysi linja-autollinen teatterin harrastajia. Laulunäytelmä kertoi Junnu Vainion tarinan. Esityksen helmiksi vaikutti nousevan sellaiset hahmot kuin Danny, Anita Hirvonen ja itse Junnu, tai itseasiassa heitä esittävät näyttelijät. Myöskin Toivo Kärki sopi rooliinsa hyvin.

Turvallista matkaa tehtiin Veijo Pöytäkiven kuljettamassa autossa. Teatterimatkan muut järjestelyt suoritti ja järjesteli Matti Klemola. 

Väliajalla alkanut sateen ropina toi oman mausteensa esitykseen, mutta ei sitä mitenkään kummemmin haitannut. Lisäväriä toi se että aina istuessaan tuolille joutui näyttelijä kädellään sipaisemaan tuolin kuivaksi. Aina se ei toiminut ja niinpä lavalla näkyi myöskin kosteita housuntakamuksia. Sellaista elämä on myöskin näyttämöllä joskus.