torstai 31. tammikuuta 2019

Pikkujouluristeily 30. - 31.1.2019



Harmaana otti Tallinna vieraansa vastaan.

Ukot lähtivät rinsessoineen risteilemään pikkujoulun merkeissä. Siis Tammikuussa. Silja Europa oli alus ja ryhmän koko oli sata (100) henkilöä. Kaksi bussilastillista siis. Tammikuu on taattu talvikuu ja olosuhteet olivat sen mukaiset.

Menomatka Helsinkiin oli vaikuttava. Sinisiä vilkkuvaloja kun rekka oli ojassa taittuneena linkkuun. Se ja keli hidastivat hiukan etenemistä. Onnellisesti kuitenkin päästiin satamaan ja laivaan. Lippujen jako sadalle hengelle oli myöskin ohjelmanumero. Lippupakka oli osavasti sekaisin ja nimenhuudolla asia kuitenkin eteni. 

Laivalla ilta oli vapaata ja sen hyödynsivät porukat tanssilavalla ja karaoke lavalla. Seuraavana päivänä maissakäynti halukkaille ja osa poikkesi myöskin sohjoisella keskustorilla. Puoleltapäivin oli yhteinen ruokailu ja muistamiset. Aktiivisesta osallistumiusesta toimintaan. palkittiin seitsemän henkilöä. Laivalla oli mukana heistä vain kaksi eli laulumies ja kuorolainen Pekka Tynskä. Plakaatilla palkittiin Seppo Heinonen. Loput palkitut paljastetaan vuosikokouksessa.



Yhteisruokailu Silja Europan ravintolasalissa.

Kotiin Valkeakoskelle palattiin illansuussa noin klo 19.00  maissa. Kuorman purku Uristuvalla on hiukan hankalaa UPM: n uusien liikennejärjestelyjen ja kadun aidalla sulkemisen kautta. Parasta kuitenkin että ikäihmisten joukko palasi kotiin täysilukuisena ja ilman liukastumisia ja loukkaantumisia. Kuljettajina busseissa olivat Veijo Pöytäkivi ja Hannu Kivelä.