lauantai 22. syyskuuta 2018

Ukkotorstai Hakapirtillä 20.9.2018


                               Syyskuu ja Ukkojen tapaaminen Hakapirtillä kokosi yhteen 41 ukkoa. Sää hiukan syksyinen, toki varsin kelvollinenn tilaisuuteen.

                                                                                                                                                            
Ukot kuuntelevat selostusta kaupungin ajankohtaisista asioista.
 

Saunomisen lisäksi oli mukana perinteinen ketjunheitto. Asiapitoinen puoli käsitti nyt
selostuksen kaupungin ajankohtaisista asioista.

Kaupungin puheenvuoron käytti Minna Uschanov
Ketjunheiton tulokset:




sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Ukot Lapissa 8. - 15.9.2018

Ukkojen kymmenes kierros Lapissa Särkijärven rannalla on ohitse. Aiemmat kohteet, niin Walkikeimiö - kuin Rönnunranta Kuusamossa, ovat nekin muistojen joukossa. Sää vaihteli tuttuun tapaan auringonpaisteesta vesikuuroihin. Onneksi säästyimme myrskytuulilta ja puhureilta.

Mukana seikkailuissa oli 27 ukkoa ja autonkuljettajat Veijo Pöytäkivi ja Hannu Kivelä.

Perinteiseen ohjelmaan sisältyi käynti Levillä ja linja-autolla Levitunturin huipulla. Pallaksella poikettiin markkinoilla ja vierailtiin mielenkiintoiserlla Pallasjärven punertavalla hiekkarannalla.

Rantasauna oli varattuna Ukoille joka ilta klo 20.00 ja useat vielä veteen pulahtivat. veden lämpö oli 15 astetta. Särkijärven kuten muidenkin lähialueiden vedenpinnat olivat alhaalla. Syynä lienee ainakin osaltaan poikkeuksellinen kesä.

Rosvopaistin valmistivat eli rakensivat kuopan, polttivat hiilloksen ja peittivät paistin maahan kypsymään. Toivo Naukkarinen ja puuhamies Veikko Maansaari.  Sen toiminnan lisäksi ukkojen työryhmä pilkkoi varsin ison kasan omenia ja siivosi muikut paistoa varten.


Hotelli Oloksella Ukot viipyivät hetken lasikodassa jossa hotellin naispuolinen edustaja kertoili hotellin historiasta ja tulevaisuuden näköaloista. Tutustuimme myöskin samassa rakennuksessa olevaan konsertti- ja elokuvatilaan. Pekka Tynskä kokeili akustiikkaa ja lauloi oppaalle kiitoslaulun.

Heti tulopäivän jälkeisenä päivänä suoritettiin tuttu vaellus Särkitunturille. Osa pääsi ylös asti, osa puolimatkan keittokatokselle. Sekin antoi hyvin liikunnan riemua sillä matkaa kävellen tuli paluutaipaleineen hiukan yli 8 km.

Viikon aikana luovutettiin myöskin Emäntä Tarja Veistolle Ukkojen viiri. Kiitos ja saatesanat lausui matkanjohtaja Veikko Ruohomäki. Viirin ojensivat Ukkojen puolesta hallituksen jäsenet Juhani Jokinen ja Veikko Järvinen

Tietenkin Ukot pitivät perinteiset Olumpialaiset. Kisan johtajana ja suunnittelijana toimi Veikko Ruohomäki. Toinen kiinnostava tilaisuus oli tietenkin muikunpaistoilta kodalla. Paistomestarina toimi Asko Mensalo. Illan yhteydessä seppelöitiin myöskin ensikertalaiset matkalaiset. Kastetilaisuuteen kuului myöskin valan vannominen.

Tietokirjailija Arvo Myllymäki kävi jutustelemassa kansanedustaja ja maaherra Uuno Hannulasta. Tarinointi liittyi Myllymäen tekemään kirjaan Punamultamies. Ukotkin lunastivat yhden kappaleen Uristuvalle toimitettavaksi ja luettavaksi.



Pallasjärven hienoa rantamaisemaa.


 Särkijärven majoilta.


 Pallaksen suuntaan.


 Ukkoreissaajat yhteiskuvassa punaisella hiekalla.

Kuva: Reijo Salonen

Emäntä Tarja sai Ukkojen viirin kymmenvuotisesta yhteistyöstö.


Rosvopaistomestari Toivo Naukkarinen viimeistelee paistopaikkaa.


Ukot valmiina Kisaan.


 Antti ja Reijo rakentavat seppeleitä uusille osallistujille.


Tulokkaat heti Valaryypyn jälkeen kuvattuna.


 Reijo Nikkanen ja emäntä Ukkojen talkoileman omenanpilkkomisurakan jälkeen.


 Talkoot menossa, Matti Klemola esittelee muikkua.




 Maisemia Lapissa riittää ja ruska on jo syntymässä.

Ukkojen matkassa olivat:

Eero Aronen, Raimo Aronen,Esko Elijoki, Timo Elijoki,Hannu Haavisto,Esa Harsunen, Tauno Hosio,Jorma Jokinen, Juhani Jokinen,Veikko Järvinen,Ossi Kekkonen, Juhani Kirjavainen, Matti Klemola, Pekka Lahtinen, Antti Latvala, Veikko Maansaari, Asko Mensalo, Esko Mononen, Raimo Mäkinen, Seppo Mäkinen, Toivo Naukkarinen, Reijo Nikkanen, Esko Rantanen, Veikko Ruohomäki, Reijo Salonen, Pekka Tynskä, Timo Vainio.

Kuljettajat: Hannu Kivelä ja Veijo Pöytäkivi.